keskiviikko 30. toukokuuta 2012

CASCATA VALMIS


 Yritä näitä sitten kuvata. Lanka on niin hienon ohutta ja kynsinauhat huoltamatta että muutama ärräpää pääsi kun yritin hienouttani käsitellä ja huivi takertui jokaiseen tikkuun mitä kynsinauhani sille tarjosi. Pelkäsin saavani aikaan jonkun mahtavan langan takertumisen, mutta niiltä jotensakin kuitenkin vältyttiin.


 Sessio oli muutenkin mielenkiintoinen kun yritin etsiä asunnostamme valkoista seinää kuvaustaustaksi jotta huivi olisi värinsä ja kuvionsa puolesta erottunut selvästi. Huomasin hämmästyksekseni ettei meillä sellaista ole ! Valkoista seinää siis. Olen aina pitänyt väreistä ja valkoinen seinäpinta on näköjään kokonaan joutunut väistymään muiden kuvioiden ja värien tieltä. Jänskä homma , en ole ennen kiinnittänyt moiseen huomiota.


 Vaalein kohta johon huivin sai jotenkin kiinni löytyi keittiön hyllykön edestä. Nauttikaa siis venäläisistä astioista ja silkkihuivista...mitä nyt vanha rämä kahvinkeitin alakulmassa luo vähän arkisempää tunnelmaa.


 Tässä kuvia vielä suoraan valoa vasten. Pitsikuvio erottuu hyvin, väri ei niinkään.

 Tuli muuten mieleen, pitäisiköhän neuloa verhokappa jostakin tällaisesta mallista ? Ei tekisi yläosaan lyhennettyjä kerroksia vaan tankokujan... Harkintaan..


Lahjaksi menossa <3


Malli: Cascata / Susanna IC
Lanka: Nauravan lampaan ihana villa- silkki huivilanka . Käykää kurkkimassa linkin takana , sieltä löytyy ihania käsin värjättyjä lankoja <3Langan menekki 55g
Puikot : 4mm Pitsiaddit ja 3,5mm KnitProt

lauantai 26. toukokuuta 2012

ATELIER VALMIS

                                      Malli: Atelier / Heidi Kirrmaier. Koko M1
                                      Lanka: kotona värjätty luomumerino 375m /100g
                                      Puikot:3,5mm KnitProt
                                      Langan menekki 300g


Jäi taskuosa vähän lyhyeksi kun lanka loppui hitusen kesken. Ei kyllä haittaa pahemmin. Tästä ei ole kauheasti kerrottavaa. Melko suoraviivaista sileän neulomista. Malli kyllä jänskä :) Voisin toteuttaa itsellenikin jostakin kivasta ohuesta yksivärisestä langasta. Ai niin ja mies on kotiutunut sairaalasta.

torstai 24. toukokuuta 2012

JUURI PUIKOILTA


 Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia blogiystäviäni tuen osoituksista. Olen saanut ihania virtuaalihaleja ja toivotuksia jotka ovat piristäneet PALJON :) Muutenkin kuuluu jo paljon parempaa. Mies voi jo tänään kotiutua sairaalasta. Pitkä sairasloma on edessä, mutta se nyt on pieni ongelma kun ajattelee miten paljon ikävämmin olisi voinut hyvin käydä. Olemme onnekkaita. Kiirettä on vähän pitänyt, mutta olen sentään jotakin saanut neulerintamallakin aikaiseksi. Neulominen on ollut rentoutuskeinoni aina kun siihen on ollut vähänkin aikaa. French Braid cardigan kirjaimellisesti vapautui puikoilta juuri äsken.


 Takki on vielä kastelematta ja pingottamatta, mutta laitoin siitä huolimatta kuvia juuri valmistuneesta työstä, malttamaton kun olen. Takki on kiva ja sitä oli kiva neuloakin. Olen tyytyväinen uuteen takkiini.


Kuvia pitsi/palmikko - paneelista. Pingotuksen jälkeen pitsikuviot tulevat erottumaan paremmin. Toivottavasti saan sen ainakin jotenkin onnistumaan keskellä työtä olevassa kaarevassa muodossa. Pingotusraudoissani on mukana jotkut joustavammat raudat, niillä varmaankin onnistuu.

             
                               Malli: French Braid cardigan / Tanis Lavallee
                               Lanka: Cascade 220 Wool, menekki 750g
                               Puikot: 4,5mm HiyaHiya pyöröt


Atelier on taskupussien neulontavaiheessa....

lauantai 19. toukokuuta 2012

ATELIER

 Keskiviikkona aloitin neulomaan Heidi Kirrmaierin Atelier takkia itsevärjätystä merinolangasta. Takki on taas tarkoitus tulla lahjaksi joten neulon siitä kokoa M1 , mikä on pienempi kahdesta M koosta.
 Teen mallista I-cord version, eli takkiin tulee siistit I-cord reunukset kokonaan ympäri ja hihojen reunoihin.

Lähikuvia langasta ja I-cord reunuksesta.

Olen saanut  haasteen Lankakaaoksen Hannalta ja tunnustuksen Missä neuloimme kerran blogin Vyyhdiltä ja Neulistilta. Lämpimät kiitokset niistä. Niissä piti vastailla kysymyksiin, mutta jos annatte anteeksi jätän tällä kertaa kysymykset väliin vaikka mielenkiintoisia ovatkin. Pääni ei toimi tällä hetkellä ollenkaan.Perheeseemme iski ikävä yllätys Helatorstaina kun mieheni sai vakavan sairaskohtauksen ja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Pääni ei siis pysty nyt oikein miettimään mitään muuta kuin sitä miten selvitään päivä kerrallaan ja hoitamaan tätä arjen pyöritystä pojan kanssa kahdestaan Poika hoitaa kauppaa ja minä häärään taustajoukoissa ja taloudenhoitajana että vt. kauppiaalla on ruokaa, puhtaita vaatteita ja tukea ja apua saatavilla. lisäksi käydään sairaalassa niin usein kuin suinkin. Vapaahetkinä neulon kun ehdin ja oman jaksamiseni takaamiseksi koetan ehtiä päivittelemään tätä blogiakin tasaisin välein. Tämä ja käsityöt ovat hyvä henkireikä ja blogiystävien kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia. Kiitoksia teille siitä <3

 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Rocio valmis


Malli: Rocio / Joji Locatelli
Lanka: Dropsin Fabel Uni 
Puikot: 2,50 , 3,25 ja 3.50


Malli kiva ja kaunis. Lankavalinta...no jaa. Teen tämän mallin vielä varmasti joskus uudestaan tuosta Malabrigon Lace- langasta  niin kuin malli on alunperinkin suunniteltu. Fabel ei paras mahdollinen lankavalinta, mutta kun muutakaan ei ollut nyt äkkiä kotona saatavilla inspiraation iskiessä. Malli nätti, toteutus ei tällä kertaa ehkä paras mahdollinen. Harkintalaatikkoon menee, jos jollekin kelpaa ja on sopiva.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Joji Locatellin Rocio


 Kun sain tuon Araucaniasta neulotun kevätvillurin valmiiksi ,niin ajattelin että nyt on perusteltu syy aloittaa uusi. Ravelrysta ostin mallin jonka nimi on Rocio ja suunnittelija Joji Locatelli. Pitsikuvio selässä on mielestäni todella nätti.


 Kotona oli jemmassa Dropsin Fabelia valkoisena. Yleensä värjään tätä lankaa, mutta nyt halusin neuloa valkoisen ohuen villurin lahjaksi annettavaksi. Kesällä on paljon taas tulossa kaikenlaisia juhlia ja itsetehdyt lahjat toivottavasti ilahduttavat.


Puikkoina käytän 3,25mm Knitpro Nova Metal pyöröjä.

maanantai 7. toukokuuta 2012

KISAKATSOMOSSA HOMMAT ETENEE HYVIN

 Kevätvilluri on tullut valmiiksi. Hienoa kun sain kuvattua päivänvalossa niin langan ihanuus tulee paremmin esille. Lanka on Araucanian Rancoa, yleellistä siis. Tein villurin yläosan, eli olkapäät ja hihojen pyöriön Criasta opitulla tavalla. Silloin saa hyvät istuvat hihat ja ei tarvitse neuloa hihoja erikseen ja ommella niitä kiinni . Siisti ja kiva tapa . Muuten neuloin ihan vaan fiiliksen mukaan ja lisäyksiä tein kun siltä tuntui. Malli on A-linjainen ja vyötärökavennuksia ei ole ollenkaan.
 Tässä hihan yläosa kuvattuna läheltä. Siisti vai mitä ? En ole edes kastellut takkiani ollenkaan ja "saumakohdat" näyttävät näin kauniilta.
 Hihojen alaosaan tein leveät ainaoikein  osuudet. Mielestäni oikea osuus näyttää tästä langasta neulottuna kivalta.









 Kaula-aukko läheltä kuvattuna. Napit löytyivät kerrankin omasta varastosta.
Lähikuvaa neulepinnasta viimeiseksi. Lanka on tosi nättiä. Tästä tuli niin sanottu pyhävaate koska käsittääkseni Araucania Ranco ei ole mitään pese  ja pidä lankaa , vaan sitä käsitellään hieman varovasti ettei huovu ja mene piloille. Puikkoina muuten minulla oli 3mm Addit ja langan menekki oli noin  450g.




 French Braid Cardigan on edennyt tämän verran...


Ja Cascata tämän verran...

Ei kun jatkamaan neulomista ja jääkiekkokanava Canal MM 24/7 taustalla pitää seuraa. Olen innokas penkkiurheilija ja ihanaa kun on kisat mitä seurata :)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

MINÄ TYTTÖ VAIHTELEN NÄITÄ HOMMIA


ELI KIERRÄTÄN MINKÄ KERKIÄN

Tällä hetkellä kierroksessa kesävilluri joka alkoi Crian yläosalla ja jatkui omalla vapaaneulonnalla. Hihoissa menossa.
 Cascata-huivi aloitettu Nauravan Lampaan ihanasta silkki-villa huivilangasta. Fantastista lankaa , suosittelen lämpimästi. Kyseisen langan väri on Orvokki. Huivi aloitettu kun sain langan vaihdossa Juulilta joka värjää itse näitä lankoja. Sain vaihdossa toistakin ihanuutta ja sen esittelen vähän myöhemmin. Lisäksi käsieni takia on kierroksessa oltava tällainen "kevyempi" työ kannateltavaksi. Kun ei pysty noita villatakkeja kannattelemaan tämä on juuri sopivaa neulottavaa siihen väliin.


Ja sitten tämä viimeksi aloitettu French Braid Cardigan. Tämä on nyt osoittautunut hankalaksi työksi siinä mielessä että se on niin painava. Villatakkia on ihana neuloa, mutta kun nuo kädet on nyt niin onnettoman huonossa kunnossa niin tämän neulominen sattuu. Teen sitä aina välillä vähän eteenpäin, mutta kovin pitkiä sessioita en pysty tätä nyt ikävä kyllä neulomaan kerralla. Peeveli.

Lisäksi olen löytänyt Pinterestin, mikä on ihana aarreaitta ja siellä seikkailessa aikaa kuluu kummasti.