Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

LANKAUUTUUS DROPSILTA - BELLE

Kuva
53% PUUVILLAA
33%VISKOOSIA
14%PELLAVAA
PUIKOT 4mm TIHEYS 10X10 cm = 21s x 28 krs
50g / 120m




FIILIS : IHAN KIVAA JA VILPOISEN OLOISTA KESÄNEULEISIIN.


TÄSTÄ SATSISTA TULEE JOJIN SERENITY. NEULON 3,5mm PUIKOILLA JOTTA TIHEYS TÄSMÄÄ PAREMMIN OHJEESSA OLEVAAN. TARVITSEN YHDEN TV;n KATSELUUN SOPIVAN TYÖN NOIDEN MONIMUTKAISEMPIEN RINNALLE.


HYVÄÄ MIELTÄ HAASTEEN MUODOSSA

Kuva
Sain maailman mukavimmalta blogikamulta Sannalta ihanan ilahduttamishaasteen jonka otan ilolla vastaan. Sannan kanssa olemme seurailleet toistemme tekemisiä jo vuosia ja jotenkin vaan huumorimme ja luonteemme tuntuvat synkkaavan hyvin yhteen vaikka emme ole koskaan "oikeassa maailmassa" tavanneetkaan. 
Ihailen Sannan uskomatonta lahjakkuutta luoda toinen toistaan kauniimpia ja tyylikkäämpiä neulomuksia ja hänen kuviaan joita blogiin ilmestyy odotan aina yhtä innolla. Inspiroivia valokuvia ihan jokainen. Ei ole ihan yksi tai kaksi työtä jotka minäkin olen toteuttanut inspiroiduttuani Sannan kuvista ja projekteista. Lisäksi tämä lahjakas käsityöihminen on vielä julkaissut ohjeitakin. Ahkera nainen ja olen iloinen kun olemme blogikamuja.
Nyt siis haasteeseen:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.…

VÄHÄN MUUTAKIN NEULOTTUA

Kuva
 Exeteriä eteenpäin.



Adventuros valmistui vartalo-osaltaan eilen ja samalla loppui lanka. Tämä villatakki syö todella lankaa ! Villatakin paino on jo nyt 650g ja tarvitsen hihoihin vielä 150-200g lisää. No tällä ei ole niin kiire koska kesää kohti ollaan menossa joten tilailen rauhassa Holstilta tai Titiyystä lisää kun tarvitsen jotakin muutakin samalla. Nobleakin joudun tilaamaan tuohon Chainlink- puserooni kuitenkin lisää. Mietin vielä hetken onko muita tarpeita ennen kuin laitan tilauksen menemään.


Pienenä kuriositeettinä, ylempi kuva on otettu eilen päivällä auringonpimennyksen aikaan ja alempi tänään . Kuvasta huomaa kuinka pimeää meillä oli eilen keskellä päivää verrattuna normaaliin päivävalaistukseen. Ylemmässä kuvassa kyllä villatakin väri toistuu oikein verrattuna alempaan.


Ja Chainlink on tällaisessa vaiheessa

CHAINLINKIN KOKOAMISTA - PALA PALALTA

Kuva
TÄSSÄ SIIS KOOTAAN KASAAN TAKAKAPPALETTA..




AINA LISÄTÄÄN JOHONKIN SUUNTAAN PIENI KAPPALE.




PIENIN YKSITYISKOHTA. ERIKSEEN NEULOTTU KULMA VYÖTÄRÖN KOHDALLE...


OLEN LUMOUTUNUT JA IHANAA SEURATA MITÄ TÄSTÄ OIKEIN TULEE...


EN MALTA NEULOA YLÄOSAA HARTIOIHIN ASTI ENNEN KUIN PÄÄSEN KOKEILEMAAN ALAOSAN SIIVEKKEIDEN  NEULOMISTA. KÄRSIVÄLLISYYS NÄISSÄ ASIOISSA EI AINA OLE HYVEENI.


VOI VELJET TÄMÄ ON KIVAA !

JA TAKAKAPPALEEN JÄLKEEN NELOTAAN IDENTTINEN ETUKAPPALE, SEN JÄLKEEN ENÄÄ HIHAT. ENSIN PITÄÄ TEHDÄ LANKATILAUS ETTÄ SAAN JATKAA PROJEKTIANI. LANKAA ON OLLUT VARASTOSSA VARATTUNA YKSINKERTAISESTA LANGASTA NEULOTTUUN TYÖHÖN JA TÄMÄN NEULON KAKSINKERTAISESTA HOLST GARNIN NOBLESTA. PUIKOT 3,5MM JA 4MM


KUN EI VOI KANNATELLA ISOJA NIIN KOOTAAN PALOISTA - VILLAPAITA/ RAKENNUSSARJA CHAINLINK TUNIC

Kuva
Tämä siis projektistani pitäisi tulla isona. Vaikka kädet ja olkapää kuinka kiusaavat niin periksi en anna ! Nyt valitsinkin sellaisen mallin että tätä kootaan kuin palapeliä tai rakennussarjaa ja ainakin vielä sujuu kohtuullisesti. Työ ei ole painava kannateltavaksi ja neulominen sujuu näin paremmin.


Nyt on kyllä niin että en edes yritä sanallisesti selittää mitä tässä tehdään. Annan kuvien puhua puolestaan. On tämä jännä ja hauska projekti.


Kaavio mistä tsekataan työjärjestys :
Lanka takuuvarmaa Holstia , Noblea tällä kertaa ja puikot 3,5mm ja 4mm.


SIIS YHDET HIKISET SUKAT !

Kuva
Tai ei ne valmiiksi hikiset olleet mutta viime viikon saldo on jäänyt varsin heikoksi noiden käsien ja olkapään takia. Vaikka olen kuinka käärinyt olkapäätänikin lämpöiseen alpakkahuiviin niin ei se vaan piru suostu lopettamaan tuota kovaa kipuilua ja särkemistä, kiittämätön.

No ne sukatkin on neulottu paksusta langasta joten homma on ollut varsin nopeatempoinen.


Malli  : Melting Socks by Niina Laitinen /Taimitarhan Kevät
Lanka: Novitan Opi Villasukka , menekki n. 120g
Puikot:3mm
Koko: 36-37






Sukat ovat aina vähän hassunnäköisiä minun töppöjaloissani mutta kyllä näistäkin kuvista jonkinlaista tolkkua saa miten kiva kuvio tuossa sukkien päällä kulkee.





Mukavat paksut sukat välillä. Ihan tarpeelliset meidän huushollissa missä on kylmät lattiat.


Olen minä vähän yritellyt muutakin saada aikaiseksi, ihan niin kuin mielialankin vuoksi. Ostin ihanan Exeter- takin ohjeen ja aloin neulomaan sen takakappaletta perjantai-iltana. Jotakin kivaa piti saada tehdä edes hetki perjantain kunniaksi.


Lank…

WOW !

Kuva
Tämä kuva ei siis kirkaudessaan valehtele, lanka on oikeasti tuon väristä. Olen ihan itse omin pikku kätösin saanut värjättyä merinovillaa noin kirkaan väriseksi happoväreillä. Puhdas vahinko, mutta tekevälle sattuu.
Itse asiassa pidän itse väristä mutta ymmärrän että tämä jakaa mielipiteitä.


Malli : Playful Stripes Cardigan by Alana Dakos
Lanka : Itse värjättyä merinovillaa 375m /100g ja jämälankoja raitoihin.Lankojen menekki n. 70g
Puikot : 2,75mm ja 3mm
Koko: 3kk

 RAVELRYSSÄ


Nappeja en ole vielä kaivanut kumpaankaan vauvaneuleeseen. Aikaa on vielä onneksi koska tulokas on vielä haudonta-asteella.


 Linkki langan värjäyksestä kertovaan postaukseen , jos kiinnostaa:
http://kokopaivaneuloja2.blogspot.fi/2012/04/vau-mita-ma-nyt-tein.html



WATERFORDS JA PIKKUISIA NEULOMUKSIA

Kuva
No niin, olen taas koneen äärellä vaikka en oikein saisi. Kädet ovat suuttuneet minulle liiallisesta neuloskelusta ja koneella notkumisesta ja valvottavat minua yökaudet ja päivisin olen vain kiukkuinen, väsynyt ja turhautunut.

Katsotaas mitä olen saanut sitten viime postauksen aikaiseksi


KAListelun kohde valmistui 27.2. ja onkin ollut ahkerassa käytössä sitä asti Tämä on ehkä yksi mukavimmista villatakkimalleista mitä olen neulonut. Ihana pitää päällä. Käsivaivojen takia en jaksa kaikkia tietoja kirjoittaa uudelleen tähän mutta ne löytyvät linkin takaa Ravelrystä


RAVELRYSSÄ


Haluaisin niin jatkaa tuota jo aloittamaani Adventuros takkia mutta tällä hetkellä tuollaisen ison työn tekeminen on ihan mahdotonta.


Onneksi olemme saaneet lähipiiristä iloisia vauvauutisia ja pääsen toteuttamaan pikkuriikkisiä juttuja niin paljon kuin kädet kestää.


Valmiiksi on tullut Ysoldan Wee Chickadee


RAVELRYSSÄ


Tässä kuva vielä keskeneräisestä Alana Dakosin Playful Stripes Cardiganista Tämä valmistui itse as…