EKAT CUBICS - PUIKOT JA IRISH COFFEE- PAITA VALMIINA



Ostin ensimmäiset Cubics-puikkoni ja tietysti niitä piti päästä heti testaamaan. Käsillä sattui olemaan sopivasti tuo Cascade 220 "olki"lanka , joten siitä lähdettiin toteuttamaan Norah Gaughanin Fleta - takkia. Tykkään puikoista kovasti. Nämä ensimmäiset puikkoni ovat kokoa 5mm . Ajattelin sen olevan yksi eniten talvella käytössä olevista puikkokooista. Ensikosketus puikkojen neliömäiseen muotoon tuntui vähän hassulta,mutta siitä pääsi tosi nopeasti eroon kun neulominen eteni. Mielestäni näillä puikoilla tulee tasaisempaa jälkeä kuin pyöreillä vastaavilla. Sileä nurjani ei ole koskaan näyttänyt näin siistiltä jo ennen työn kastelua. Lisäksi jostakin syystä myöskään kädet eivät tuntuneet niin kipeiltä neulomissession jälkeen kuin ennen.Yleensä minulla on oikean käden sormien nivelet ihan lukkiutuneet ja kipeät kun olen neulonut yhtäjaksoisesti kauan ,mutta eilen yöllä kun maltoin laskea tämän työn kädestäni, tuota ongelmaa ei niin pahasti ollut. Puikko pysyy kädessä, tai oikeastaan kämmenessä jotenkin luotevammin kuin pyöreä eli sitä ei tarvitse niin kovin puristaa ja sormet eivät ole niin kovilla. Pidän myös puikkojen kärjestä joka ei ole mallia tylppä, jota en ole koskaan rakastanut. Näitä tarvitsee varmasti vielä hommata ajan kanssa lisää, niin hyvä ostos nuo oli.


Tässä myös kuvia lauantaina valmistuneesta Irish Coffee paidasta, joka on myös menossa lahjalaatikkoon. Valoa ei ole missään tarpeeksi, eli kuvat on mitä on, mutta yrittäkää saada niistä jotakin tolkkua. Parempaan en tällä kertaa noin tumman langan kanssa pystynyt :(

Kommentit

  1. Kiva kuulla arviosi noista neliskanttisista puikoista. Kuuntelin myyntimiestä messuilla noita hipelöidessäni ja ajattelin, että myyntipuheita vaan :) Nytpä uskon enemmän ja saatan joutua hankintahommiin.

    VastaaPoista
  2. Mari kokeile ihmeessä. Osta yhdet ja testaa miltä ne sinun käteesi tuntuu. Minulla ne toimivat ainakin hyvin. Jäljestä tykkään myös, jotenkin vaan siistimmän oloista...

    VastaaPoista
  3. Mä olen kanssa miettinyt noita kumikkaita puikkoja vähän sillä silmällä... ja nyt varsinkin kiinnostuin jos sillä sais nurjan silmukan siistimmäksi. Ehkäpä annan seuraavan kerran eteen osuessa "himolle" periksi :D

    Meillä näyttäisi olevan hyvin samanlainen maku myös neuleiden tyylissä. Ekalla nopealla silmäyksellä panin merkille kolmiulotteisuuden, vähän suurempikokoiset työt, rouheat langat ja yksiväriset langat :) Jatkan blogiin tutustumista ja menee ehdottomasti Readeriin muistiin!!!

    VastaaPoista
  4. Kyllä huomaa että rakastat palmikoita. Ne onkin koukuttavia, samoin kuin pitsineuleetkin.
    Itse en jaksaisi neuloa ihan perussukkia, vaan nyt lupasin yhdelle ystävälleni muutaman parin neulaista. Siinä sivussa täytyy neuloa pitsiä, ettei vallan tympäänny siihen yksinkertaisuuteen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI