LUKUNUTTU VALMIS


Malli: Water´s Edge kirjasta Coastal knits
Lanka: Drops Alpaca, menekki 600g (mallin isoin koko)
Puikot: 3,5mm KnitPro pyöröt



  Uninuttuni tuli eilen valmiiksi. Kuten varmasti näistä kuvistakin huomaa on nuttuni todella pehmoinen ja lämmin.
 Alpaca langan laskeutuvuus on myös hyvä ja näin ollen tuo 600s alaosan kerroksissa ei pökötä rumasti.


 Hihansuihin neuloin ihan kunnon resorit ettei kylmä pääse sitäkään kautta hiipimään takin alle. Hihat jätin kuitenkin hitusen vajaamittaisiksi niin etten  suhraa niitä. Kotona kun on aina jotakin puuhaa, kuten vaikka tiskikoneen täyttämistä jossa kovin pitkät hihat ovat vain tiellä ja aina likaiset.


 Lisäksi vietin maanantaina 16. päivänä synttäreitä ja sain siskoni perheeltä lahjaksi näin ihanan kissarasian käsityötarvikkeitteni säilytykseen. Kuvan kissa on ihan meidän Viikarin näköinen ja peltirasia on mielestäni aivan mahtava. Olen kuolannut näitä rasioita joita he tuovat maahan tuolla heidän maahantuontifirmansa Paratiisipuun sivuilla ja nyt sain omani ihan lahjaksi. Kyllä minun kelpaa. Laitoin linkin tuohon jos haluatte käydä kurkkimassa mitä muuta sieltä löytyy. Ihania sisustustuotteita Euroopasta.
Lisäksi siskontyttö oli ostanut keskiaikamarkkinoilta minulle ihanalta tuoksuvan ja kauniin katajaisen voiveitsen jossa oli villanystävälle sopiva lammaskoristelu varressa. Veitsi meni heti käyttöön ja kyllä vaan margariinikin maistuu paremmalta leivällä kun on kaunis veitsi millä sitä siihen levitellä. Kiitoksia paljon Meeri.


Eikä tuo hemmottelu vielä siihenkään loppunut. Heidän isommat tyttönsä olivat leiponeet minulle vielä mansikkakakun jonka he toivat tullessaan. Eli päivänsankarina sain vain nauttia olostani ja vieraat huolehtivat tuon tarjoilunkin itse, paras tapa tietysti viettää synttäreitä. Oli kiva päivä.
Omatkin "ukkoni" olivat hommanneet minulle mansikkakakun ja siitä on ollut kahvihetkille iloa vieä moneksi päiväksi kun tuo tyttöjen leipoma tuli syötyä porukalla jo maanantaina. Eli juhlat jatkuvat kahviherkkujen merkeissä vieläkin. On se vaan mukavaa että on kesällä synttärit niin saa tuoreita mansikoita : )


Seuraavan projektin alkua on jo tulossa....

Kommentit

  1. Lämpimältä ja kauniilta näyttää nuttusi!

    http://hepsi20.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Lämmin tosiaan on. Ihana näillä keleillä iltaisin päällä.

      Poista
  2. Alpaca on kyllä ihana lanka ja ihanan nutun oletkin tehnyt:)
    Onnea synttäreistä näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
  3. Ihana nuttu tuli. Drops Alpaca- lanka on kyllä ihanaa, mulla huivi siitä puikoilla, eri asia valmistuuko..

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Pikkuhiljaa varmasti huivisikin valmistuu. Tsemppiä sen neulomiseen :)

    VastaaPoista
  5. Onpa nätti nuttu! Ja valmistuipa se nopeasti. Hyvää jälkikäteissynttäriä :-)

    VastaaPoista
  6. Mielestäni tuo ei ole lukunuttu vaan muodikas ja tyylikäs vaate! Pidän kovasti tuollaisista, joissa on poimutus. Pidä sitä kylässä tai muissa tilaisuuksissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis kehuista :) Olen jo pitänyt nuttuani ihan tässä päiväsaikaankin kotona eli kyllä tämä ihan tavalliseksi villatakiksi saa yletä. On vaan niin ihanan pehmeä ja lämmin päällä.

      Poista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI