WIMBERLEY VALMIS , STRANGER CARDIGAN PITKÄLLÄ JA IHANA BOTANICAL KNITS EKIRJA


Malli: Wimberley, Kitman Figueroa
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen 100g
Puikot: KnitPro 3,75mm ja 3,5mm pyöröt


Tämä huiviohje aiheutti loppua kohden hitusen päänvaivaa. En saanut selkoa loppupuolen ohjeesta sellaisessa kohtaa jossa piti lopettaa tuo keskiosan kuvion toisto. Ohjeessa oli kaksi vaihtoehtoa ja mitään ohjetta siitä missä koossa kuuluu mitäkin vaihtoehtoa käyttää ei ollut. Kirjoitetussa ohjeessa oli muutenkin ainakin pari virhettä, mutta ne eivät sinänsä niin haitanneet kun ohjeessa oli kaikkiin mallikertoihin myös kaaviot. Kaaviot olivat OK ja ihan helpot seurattavat. Sävelsin loppuun jotakin ja sain siis huivini valmiiksi.


Väinämöisen Kammari on mielestäni tosi kaunis väri. Ihana sininen, harmahtavaa vähäsen joukossa ja mieleen tulee tosiaan vanhan rintamamiestalon kammarin seinät. Hyvä nimivalinta siis. Huiviin riitti sittenkin juuri ja juuri tuo yksi vyyhti Väiskiä, vaikka toisin viimeksi luulinkin. Kun olin tilannut tuon toisen vyyhdin ja se tuli postissa aloin heti viimeistelemään huiviani ja huomasin mokanneeni tuon loppuosan kanssa. Olin neulonut sitä ihan liian pitkälle ja sain purkaa takaisinpäin ja päätellä huivin jo aikaisemmassa vaiheessa. Tämä kaikki sählinki johtuu siitä että ohjeessa oli kaksi vaihtoehtoa milloin viimeinen päättelymallikerta aloitetaan. Joko silloin kuin puikoilla on 28s tai 48s jäljellä. neuloin ensin tuon 28s mukaan ja huiviin tuli loppuun ihan liian pitkä tiitti niskan kohdalle ja se näytti hassulta. Palasin siis tuohon kohtaan missä puikolla oli 48s ja jatkoin loppuun siitä. Parempi tuli tällä systeemillä joten se kait oli se oikea vaihtoehto. Hitusen sekava ohje, täytyy sanoa. No olen ihan iloinen että saan neuloa toisesta Väiski vyyhdistä vielä jotkut kauniit sukat. Eihän lanka ole koskaan pahitteeksi kotona jemmassa valmiina.


Huivista saa parempia kuvia näin kun se on taiteltu. Väri ja kuviot erottuvat paremmin.


Ihan nätti nyt kun sain sen valmiiksi <3


Sitten Stranger Cardiganiin. Arvatkaa mitä ? Mulla loppui lanka kaksi kerää kesken ja joudun hommaamaan lisää. Mä en käsitä etten enää osaa laskea langan kulutusta ikinä oikein , perhana ! Tämä villatakki odottaa siis hetken lisälankaa ja kun se saapuu niin neulon toisen puuttuvan hihan ja neulontahomma on tämän takin kohdalta valmis. Ommeltavaksi tai virkattavaksi jää tässä takissa tuo sivu- ja hihasauma. Kaikki osat on toisissaan jo valmiiksi kiinni kun ne yhdistettiin jo neulontavaiheessa joko kolmen puikon päättelyllä ( etukappaleiden niskasauma) tai silmukat poimittiin suoraan (hihoissa) ja neulottiin siitä.


Tässä kuvaa miltä takki tulee suurinpiirtein näyttämään kun tuo sauma on ommeltu kiinni.


Ja sitten uuteen projektiini. Ostin Alana Dakosin ihanan uuden  Botanical Knits kirjan Ravelryn kautta ekirjana. Kirjassa on niin ihania malleja että on vaikea päättää mitä neuloisi ensimmäiseksi. Valitsin kuitenkin ensimmäiseksi projektiksini villatakin jonka nimi on Twigs and Willows. Langaksi valitsin Holst Garnin Supersoft woolin ja käytän sitä kaksinkertaisena. Omat lankani tilasin Titityyltä, minun tietääkseni he ovat ainoita jotka tätä ihanaa lankaa Suomessa myyvät. Lankani väri on Larch ja se on tuollainen hitusen meleerattu vihreä. Tämä kirjakin kuulemma tulee Titityyn valikoimiin ihan painettuna versiona toukokuussa ja minä ainakin aion sen vielä ihan oikeanakin kirjana hankkia. Se on niin kaunis katsella ja kyllä näissä lempparikirjoissa vain tuo "oikea" kirja vielä tuntuu ihanimmalta. Puikkoina käytän 4,5mm ja 5mm KnitPro Cubicseja. Teen villatakkini hitusen erilaisena kuin alkuperäinen malli on. Neulon villatakin alaosan pidemmäksi ja jätän nuo resoriosan kavennukset tekemättä. Minun vartalooni ei ihan noin nafti villatakki  oikein tunnu luonnikkaalta, siksipä muutan sitä vähäsen itselleni paremmin sopivaksi. Vyötäröön teen vähäsen kavennusta ja muuten neulon ihan perusvillurin mallisen tästä takistani. Etukappaleisiin laitan tietenkin nuo kauniit lehtikuviot ja hihakavennukset ja hihat neulon ihan ohjeen mukaan. Tätäkin lankaa joudun tilaamaan lisää, sillä alkuperäinen suunnitelmani oli neuloa tämä lanka yksinkertaisena. Kun päädyin paksumpaan villatakkiin ja lanka tulee kaksinkertaisena ei tuo varaamani 300g riitä mihinkään, vaikka ihan mahdottoman riittoisa lanka tämä kyllä on. Jatkan taas hommian ja päivittelen niiden edistymistä vielä tällä viikolla :)

Kommentit

  1. Kauniin huivin olet neulonut. Väinämöinen on niin ihana lanka. :)
    Neuletakin palmikkokuvio on kyllä kaunis. Toivottavasti saat lisää lankaa pian! Pitäisi itsekin tehdä joku tämän tyylinen neuletakki. Enpä ole tuosta Botanical Knitsistä kuullutkaan mutta nyt kun selasin, niin onpa siellä kauniita neuleita, oi että. Jäänpä odottelemaan millainen tuosta Twig & Willowsista tulee, on niin kivan näköinen malli. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kovasti : ) Tykkään kanssa Väinämöisestä. Siinä on niin ihania värejä ja muutenkin se on aika mahtavaa neuloa ja saa kaunista tulosta. Olen tilannut tuota Jannea Lankamaailmasta ja odottelen itsekin innoissani koska pussukka putoaisi postiluukusta. Haluan saada takkini vielä valmiiksi kun on näitä vilpoisia ilmoja. Minä ihastuin tuohon Botanical Knitsiin jo alkuvuodesta kun Alanan blogissa alkoi olemaan kuvia niistä neuleista. Olen odotellut kirjan ilmestymistä ja nyt kun se viime viikolla ilmestyi piti tietysti heti ostaa tuo ekirja. Rapakon takaa en lähtenyt "oikeaa"kirjaa tilamaan kun nuo lähetyskulut olisivat olleet sen verran suuret, mutta Titityystä senkin varmasti vielä keväällä hommaan neulekirja-kirjastooni. Twig & Willows on nyt työn alla mutta sekin jää kohtapuolin pakkolomalle kun siihenkin pitää sitä lankaa saada lisää...Titityyssä oli nyt jäljellä 3 ja ne tilasin. Odottelen hetken kun heille on tulossa lisäystä tällä viikolla jos siinä olisi tätä väriä lisää, jos ei tilaan suoraan Holstin sivuilta.

    VastaaPoista
  3. Taas nättiä.... huivi ihanan rauhallinen ja villatakista tulee nätti, toivottavasti saat lankaa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lankaa itseasiassa on jo postissa. Tänään tuli ilmoitus että saa hakea. Täytyy käydä ennen viikonloppua vielä hakemassa.

      Poista
  4. Ihania juttuja taas! Just kävin äsken räveltämössä ihailemassa tuota samaista huivia, ja kas, sinähän olet tehnyt sen :-). Kiinnostuneena jään odottamaan ekaa botanical-neulettasi... kovasti muakin hinguttaa sen hankkiminen

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Tuo Botanical Knits ei ollut edes ekirjana niin pahan hintainen. Olisiko ollut päälle 13 € ja silä rahalla sai tosiaan 13 ihanaa ohjetta . Olen tyytyväinen.
    Kitmanin huivit ovat tosi kauniita. Minulla on ostettuna vielä ohje tuohon Damask-huiviin ja se ainakin on to do-listalla. Toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa. Lista vaan tuppaa olemaan niiiiiiiin kamalan pitkä ,hih :)

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniita neuleita ja semmoisia joita ei joka blogissa näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirena. Olipa kauniisti kehuttu :) Ilahdutti kovasti.

      Poista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SUKKAKIRJAT KAIVETTU ESILLE

KOVASTI HARMAALTA NÄYTTÄÄ

TO DO - LISTA ON MELKOMOINEN