PIKKUPUUHAILUA


 Vesivahinkoremontin virallinen valmistuminen on vapauttanut minun työpanostani taas enemmän käsitöiden tekemiseen. Ihanaa kun ei tarvitse koko aikaa tyhjennellä pahvilaatikoittain tavaroita ja etsiä niille paikkoja. Muutimme tämän rytäkän takia huoneiden järjestystä ja se toi omat haasteensa hommaan. Helpommalla olisi selvitty kun olisi vain laitettu tavarat sinne missä ne olikin mutta onhan vaihtelu aina ihan kivaa.
Muutamaa riitaa lukuunottamatta homma kuitenkin sujui kohtuullisen hyvin, siitä iso kiitos pojalle. Poika katseli kun vanhemmat kinastelivat välillä kaapin paikasta ja toteutti kiltisti vahvana nuorena miehenä käytännön työn kun loppuratkaisuun oli päädytty. Minulla on kummallisen itsepäinen mies näissä sisustusjutuissakin. Olen ymmärtänyt että monet miehet eivät niin ole kiinnostneita mihin mikäkin huonekalu tulee, mutta minä sain oikein kättä vääntää välillä että sain hommia etenemään. Kompromisseja tietenkin tehtiin kanssa ja mies toteutti paljon myös omia ideoitaan. Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Mitä nyt poika otti lomaa rasittavista vanhemmistaan ja lähti opiskelukavereidensa kanssa reissuun Bolognaan. Käyvät tutustumassa maailman vanhimpaan yliopistoon joka on perustettu v. 1088, käsittämätöntä ! Poika on lomansa ja hauskanpitonsa ansainnut, on hän ollut sen verran taas avulias ja kärsivällinen kaveri.



Sitten ensin valmistuneisiin töihin :

 

Dustland Mitts, Stephen West book 3.
Lanka : Holst Garn Coast, väri Thyme
Puikot: 3,5mm ja 3mm


RAVELRYSSÄ


Yksinkertaiset ja helpot toteuttaa. Kivan näköinen malli ja näitä kyllä voi neuloa useampiakin kun on ihan kiva työ Tv:n katseluprojektiksi.


 Malli : Bones, kirjasta Neulekirja Ilona Korhonen ja Jenni Österman
Lanka : Novita Nalle, väri 288
Koko: 37-38
Puikot : 2,5mm KnitPro Cubics sukkikset

RAVELYSSÄ


Sama teema jatkuu. Yksinkertainen malli, koska olen katsellut samalla Areenasta ja Netflixista sarjoja jotka remonttikiireessä on jäänyt väliin. Nämäkin sukat ovat mielestäni kuitenkin niin kivan näköiset että huolisin tällaiset kyllä itsellenikin oikein mielelläni. Täytyy joulukiireiden jälkeen toteuttaa samanlaiset omiinkin jalkoihini.


 Kierrettyjä oikeita silmukoita tuli neulottua oikein urakalla. Peruskantapää ja


 sädekavennukset varpaissa.


 Ja sitten meneillän oleviin :


Vähän kesken on vielä Fitz- sukat samaisesta Neulekirjasta ja Nalle-langasta. Puikot 2,75mm KnitPro Karbonz pyöröt.


Ja uudempana työnä olen aloittanut kirjasta Handmade in UK    Loch- nimisiä lapasia.


Lankana valkoinen Nalle ja puikot 2,75mm KnitPro sukkikset. Teemana taas sen verran yksinkertaista toistoa pitsineuleessa että pystyn katsomaan sarjojani samalla. Kaunis malli ja kiva tehdä, mikäs sen mukavampaa.

Kommentit

  1. Kauniita sukkia, minulla on Bones vielä kokeilematta! Myös lapaskuvio on kaunis, sellaista voisi pipossakin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ingi. Bones oli kiva neuloa,kokeile ihmeessä. Tuossa Loch -lapasten ohjeessa oli itse asiassa pipokin mukana. Katso Ravelryn sivuilta miltä se näyttää. Se on kanssa kaunis.

    VastaaPoista
  3. Ihania "pikkutöitä" :)
    Nuo Dustland Mittsit pitäisikin ottaa oitis puikoille, niin hienot ne on!

    VastaaPoista
  4. Sanna siitä vaan tuumasta toimeen. Ne oli kivat neuloa ja nopsat. Hauskaa pikkujoulua blogikamu : )

    VastaaPoista
  5. Hauskaa pikkujoulua sinullekin! Enää kolme viikkoa töitä ja sitten alkaa loma, jolloin toivottavasti ehdin neuloa ihan joka päivä! :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita pikkutöitä. Varsinkin tuo lapasten mallineule on ihana. Täytyy laittaa malli muistiin.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania neuleita olet taas tehnyt!

    Olen pitkään jo lueskellut blogiasi ja ihastellut sekä ihmetellyt miten taitava oletkaan neulomaan mm. neuletakkeja ja niin nopeasti, että itsellä menisi kuukausia saada aikaan edes yhtä villatakkia, siispä neulon sukkia ja huiveja ;)

    Iloista joulun odotusta ja onnittelut rempan valmistumisesta.

    VastaaPoista
  8. Sanna kamuseni sinnittele vielä siis hetki ja sitten....Ihana neulomis - /joululoma ! Toivon että 3 viikkoa lentää kohdallasi kuin siivillä.

    VastaaPoista
  9. Lankakeiju, kiitos. Tuossa kirjassa oli muitakin kivoja malleja joita aion toteuttaa. Ainakin yksi villatakki on vielä jonossa ja muitakin kivoja. Hyvä ostos siis.

    VastaaPoista
  10. Oi Noppanen todella mukavaa saada kommenttisi. Oikein lämmitti mieltä kun niin kehuit kauniisti. Nopsan tahtini salaisuus on siinä että minulla on niin paljon yleensä aikaa käytössä ja neulominen on pakkomielteeni. Neulomiesi sukkien ja huivien tekeminenhän vaatii ihan yhtä paljon taitoa ja viitseliäisyyttä kuin isompienkin töiden neulominen . Useinhan niissä on mallit vielä monimutkaisempia ja vaativat tarkkuutta, näpertämistä ja kärsivällisyyttä. Kiva kun seuraat blogiani ja taas kun joululahjat on nelottu niin aloittelen isompia proggiksia. Oikein odotan sitä : )

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI