ATELIER

 Keskiviikkona aloitin neulomaan Heidi Kirrmaierin Atelier takkia itsevärjätystä merinolangasta. Takki on taas tarkoitus tulla lahjaksi joten neulon siitä kokoa M1 , mikä on pienempi kahdesta M koosta.
 Teen mallista I-cord version, eli takkiin tulee siistit I-cord reunukset kokonaan ympäri ja hihojen reunoihin.

Lähikuvia langasta ja I-cord reunuksesta.

Olen saanut  haasteen Lankakaaoksen Hannalta ja tunnustuksen Missä neuloimme kerran blogin Vyyhdiltä ja Neulistilta. Lämpimät kiitokset niistä. Niissä piti vastailla kysymyksiin, mutta jos annatte anteeksi jätän tällä kertaa kysymykset väliin vaikka mielenkiintoisia ovatkin. Pääni ei toimi tällä hetkellä ollenkaan.Perheeseemme iski ikävä yllätys Helatorstaina kun mieheni sai vakavan sairaskohtauksen ja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Pääni ei siis pysty nyt oikein miettimään mitään muuta kuin sitä miten selvitään päivä kerrallaan ja hoitamaan tätä arjen pyöritystä pojan kanssa kahdestaan Poika hoitaa kauppaa ja minä häärään taustajoukoissa ja taloudenhoitajana että vt. kauppiaalla on ruokaa, puhtaita vaatteita ja tukea ja apua saatavilla. lisäksi käydään sairaalassa niin usein kuin suinkin. Vapaahetkinä neulon kun ehdin ja oman jaksamiseni takaamiseksi koetan ehtiä päivittelemään tätä blogiakin tasaisin välein. Tämä ja käsityöt ovat hyvä henkireikä ja blogiystävien kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia. Kiitoksia teille siitä <3

 

Kommentit

  1. Voi ei. Toivottavasti saatte murheet selätettyä!

    VastaaPoista
  2. Taas kerran ihana neule! Heidi Kirrmaierin mallit ovat mielestäni todella kivoja. Jaksamista kovasti koko teidän perheelle! Toivotaan, että kaikki menee hyvään suuntaan..

    VastaaPoista
  3. Ihana Atelier!
    Ja - lämmin halaus!

    VastaaPoista
  4. Voi sentään. Olin jo tulossa innoissani kertomaan, että itsekin neulon Atelieria juuri, mutta sitten luin loppuun asti - eipä sillä kai niin väliä. Pääasia että te jaksatte, ja että itse voit välillä neuloa - se tekee sielulle hyvää, uskon vakaasti.

    Paljon voimia ja valoisaa tulevaisuutta toivon.

    VastaaPoista
  5. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää, blogiystävä!

    VastaaPoista
  6. ♥Voimia♥.

    Atelier näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  7. Ihana neulomus!
    Kuvatilaa saa lisää joko ostamalla sitä tai poistamalla kuvia blogista jolloin ne samat kuvat pitää poistaa myös picasasta :) Oliko tästä mittään apua ?

    VastaaPoista
  8. Voi sentään. Jaksamista sinulle ja koko perheelle. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.
    Neule näyttää taas hyvältä.

    VastaaPoista
  9. Voimia ja tsemppiä minultakin! :)

    VastaaPoista
  10. Olet meille kaikille päivän aurinko. Aurinko paistaa vielä teillekin :) Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI