HYVÄÄ MIELTÄ HAASTEEN MUODOSSA


Sain maailman mukavimmalta blogikamulta Sannalta ihanan ilahduttamishaasteen jonka otan ilolla vastaan. Sannan kanssa olemme seurailleet toistemme tekemisiä jo vuosia ja jotenkin vaan huumorimme ja luonteemme tuntuvat synkkaavan hyvin yhteen vaikka emme ole koskaan "oikeassa maailmassa" tavanneetkaan. 
Ihailen Sannan uskomatonta lahjakkuutta luoda toinen toistaan kauniimpia ja tyylikkäämpiä neulomuksia ja hänen kuviaan joita blogiin ilmestyy odotan aina yhtä innolla. Inspiroivia valokuvia ihan jokainen. Ei ole ihan yksi tai kaksi työtä jotka minäkin olen toteuttanut inspiroiduttuani Sannan kuvista ja projekteista. Lisäksi tämä lahjakas käsityöihminen on vielä julkaissut ohjeitakin. Ahkera nainen ja olen iloinen kun olemme blogikamuja.
Nyt siis haasteeseen:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voi myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Minä haastan bloggaajan jota olen seurannut jo pitkään. Hänen bloginsa on ollut yksi niistä jota aloin seurailemaan jo ensimmäisten joukossa kun tämän käsityöblogien maailman internetistä äkkäsin.

Haastan siis Hepsin  

Hepsi on todella monipuolinen käsityöosaaja ja olen seurannut hänen blogiaan jo pitkään. Tykkään todella hänen blogistaan johon on kaikkien ihanien käsitöiden lisäksi vielä kerätty vaivalla paljon tietoa ja vinkkejä meille muille käsitöiden harrastajille. Sivuilta löytyy kattavia linkkiluetteloita esim. lankakauppoihin ja kaikkiin muihinkin mielenkiintoisiin ja hyödyllisiin juttuihin. Hepsi on selvästi huomaavainen ja ahkera moniosaaja jonka blogia aion jatkossakin seurata yhtä innokkaasti kuin tähänkin asti.

Nyt siis mukavaa sunnuntaita kaikille kanssanelojille ja muille ! Nautitaan luomisen ilosta .



Viikarilta vielä terkut ja hän näyttää esimerkkiä miten sunnuntaita on hyvä viettää. Talja patterin eteen ja "potslojoks" . Saa kuulemma matkia .


RELAX

Kommentit

  1. Ihania ja herkullisia lankakuvia! Ylempi alpakkakorillinen (olen ainakin tunnistavinani langat alpakaksi) näyttää todella houkuttelevalta. :) Blogisi on uusi tuttavuus, löysin tänne Pehmeiden pakettien kautta - vaikuttaa kivalta, siis täytyy tutustua enemmänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennis olit tarkkana . Lankakorillinen sisältää Dropsin Alpacaa ja jos selailet alkuvuoden postauksia niin löydät kuvia mitä niistä on tulossa....Homma siis vielä vaiheessa. Kiva kun blogikamun kautta löysit sivuilleni ja tervetuloa ihmeessä uudestaan . Uusia blogituttja on aina ihana saada.

      Poista
  2. Auts, kiitos haasteesta ja kehuista, oon ihan nolo... Mie oon vähän huono näitten haasteiden kanssa, mutta jospa mie jotain yritän keksiä ajan kanssa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana. Ei minun puolestani hoppua ja hiljaa hyvää tulee, vai miten se meni ?

      Poista
  3. Tassu komppaa Viikaria. Tosin on maanatai ja massu täynnä ahventa ja kaks päivää saarielämää takana... Asento ihan sama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassulle isot halit <3 Kaveri on aika onnen poika kun on saanut ulkoilla rauhassa ja tuoretta kalaa massu pullollaan. Viikari ja Eppu joutuvat tyytymään seifileeseen ja vähän pääsiäiherkkuna äiskän savulohta.

      Poista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI