SIIS YHDET HIKISET SUKAT !


Tai ei ne valmiiksi hikiset olleet mutta viime viikon saldo on jäänyt varsin heikoksi noiden käsien ja olkapään takia. Vaikka olen kuinka käärinyt olkapäätänikin lämpöiseen alpakkahuiviin niin ei se vaan piru suostu lopettamaan tuota kovaa kipuilua ja särkemistä, kiittämätön.

No ne sukatkin on neulottu paksusta langasta joten homma on ollut varsin nopeatempoinen.


Malli  : Melting Socks by Niina Laitinen /Taimitarhan Kevät
Lanka: Novitan Opi Villasukka , menekki n. 120g
Puikot:3mm
Koko: 36-37






Sukat ovat aina vähän hassunnäköisiä minun töppöjaloissani mutta kyllä näistäkin kuvista jonkinlaista tolkkua saa miten kiva kuvio tuossa sukkien päällä kulkee.





Mukavat paksut sukat välillä. Ihan tarpeelliset meidän huushollissa missä on kylmät lattiat.


Olen minä vähän yritellyt muutakin saada aikaiseksi, ihan niin kuin mielialankin vuoksi. Ostin ihanan Exeter- takin ohjeen ja aloin neulomaan sen takakappaletta perjantai-iltana. Jotakin kivaa piti saada tehdä edes hetki perjantain kunniaksi.


Lankana Dropsin Alpacaa kaksinkertaisena  ja puikot 3,75mm ja 4,50mm.

 
Jojin Adventuros edistyy kanssa aina muutama kerros kerrallaan. Tämän työn tekemistä tuo kipeä olkapää hankaloittaa ihan tosissaan. Työ on sen verran isokokoinen ja raskas nosteltavaksi että sen neulomista on pakko jatkaa säästeliäästi ja harkiten.


On tämä vain niin kaunis malli ja rakastan Holstin Supersoft lankaakin, kuten aina jaksan mainostaa. Langan väri on myös kovasti mieleeni, sen nimi on Cloudberry.


Ihana valo ! Kuten kuvista näkyy ihana auringonvalo on valloillaan myös Littoisissa. Eli ei liikaa ahdistuta kolotuksista ja turhautumisesta vaan nautitaan valosta ja keväästä. Niillä mennään mitä on annettu ja sillä vauhdilla mihin kyetään.

Kommentit

  1. Jälleen sain inspiraatiota Sinulta - kiitos! Ja niin sympatiseeraan tuntemuksiasi - joskus on vaan otettava "pakkolomanen" neulomisesta. Täällä Oulussakin ihana keväisen aurinkoinen päivä. Nautitaan tahoillamme :) t. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena kiitos. Ihanaa jos sait idean jostakin minun väsäilyistäni ; ) Nautitaan valosta ja käsitöistä .

      Poista
  2. Kivan näköiset sukat! Piti heti napata ohje muistiin.
    Muistahan ottaa iisisti niiden takkineulomusten kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamuseni Yritän keksiä jotakin ajan kuluttamiseksi välillä muutakin. Hommia vain missä ei tarvittaisi käsiä on niin kovin vähän...tai mnulla ei ainakaan mielikuvitus riitä niiden keksimiseen. Kirjojakin tykkään lukea mutta kun niitäkin pitää kannatella käsillä, perhana. Olen löhöävä lukija, istuvaltaan en osaa kunnolla uppoutua ; ) Pokkareita olen hommannut ajankuluksi.

      Poista
  3. Kiva sukkamalli! Ja hurmaavat neuleet sinulla kesken! Kaunista on ilo neuloa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI