HHV 13 QUEEN SILVIA SHAWL




HHV huivini numero 13 on taas kirjasta Knitted lace of Estonia. Mallin nimi on Queen Silvia shawl ja suunnittelija Nancy Bush. Langan vähyyden vuoksi tosin tein huivistani paljon kapeamman kuin alkuperäisessä ohjeessa. Alkuperäisessä ohjeessa mallikerran toistoja tehtiin viisi rinnakkain, minä tein vain kaksi. Lisäksi lankani ei riittänyt reunapitsin neulomiseen koko huivin ympäri ,vaan lisäsin pitsit vain päihin. Ihan nätti se on näinkin. Lankana käytin tuota aikaisemmissa postauksissa esiintyvää itsevärjättyä Nallea ja puikot olivat 5mm Addin pitsipyöröt. Opin tässä mallissa taas kivan uuden "silmukan" gathered stitches. Se tehtiin niin että ensimmäisellä kerroksella neulotaan 5o yht ,älä pudota silmukoita vasemmalta puikolta vaan neulo samasta 5 silmukan ryppäästä vielä lk.o.lk.o. Sitten pudotat vasta silmukat. Nurjalla kerroksella neulotaan kaikki 5 silmukkalenkkiä nurin ihan normaalisti. Tästä muodostuu kivannäköinen viuhkakuvio mikä näkyy jotenkuten tuossa toiseksi alimmassa kuvassa kun sen suurentaa. Lisäksi otin tämän huivin kanssa myös sen riskin että lykkäsin sen heti valmistuttua suoraan pesukoneeseen ihan tavalliseen 40 asteen pesuun ja kokeilin itsevärjätyn langan värin kestoa. SE KESTI !! Väri ei haalistunut yhtään. Suosittelen silti varmuudeksi pesemään happoväreillä värjätyt langat ensimmäisessä pesussa erikseen ettei mahdollisesti vähäinenkin irtoava väri värjää muuta pyykkiä.

Kommentit

  1. Taas niin ihana huivi....

    Mitä pesua suosittelet kaksiväriselle happovärjätylle langalle, josta tulee sukat tms pieni tekele? 1 sukkapari kerrallaan pyykkikoneeseen...? :D

    VastaaPoista
  2. Varmaan riittää että pesee ensimmäisen kerran esim sukat käsin tai liottaa pesuaineessa niin kaikki irtoava väri lähtee jo siinä. Sen jälkeen vaan koneeseen kun tulee likaiseksi, mikäli lanka sen vain sallii. Nalle ainakin sallii sen hyvin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

Yrityksen ja erehdyksen kautta Threipmuir etenee

TUMPUT KÄRJESTÄ ALOITTAEN