OLEN RAKASTUNUT


... tähän Dropsin Alpaca lankaan <3 Ihanaa. En ymmärrä miksen ole koskaan aiemmin neulonut tästä mitään isompia töitä, pelkkiä huiveja vain. Nyt olen aivan haltioitunut kuinka ihanalta tämä lanka tuntuu käsissä ja sen verran mitä olen päässyt uutta villatakin tekelettäni kokeilemaan myös yllä. Pemeää, lämmintä ja aivan yleellisen tuntuista. Aikaisemmat alpakkalankakokemukseni eivät ole olleet ennen tätä kovinkaan rohkaisevia. En ymmärrä mistä aikanaan löysinkin sellaista alpakkalankaa joka oli niin karvaista että olo oli kuin Chewbaccalla ja jätin myös jälkeeni kauhean määrän karvoja jokaiseen paikkaan missä olin istunut. Muistan että automme penkkikin oli ihan täynnä beigejä karvoja joita oli toivoton yrittää saada auton istuimista pois. Hävitin mokoman paidan ja siitä asti olen kammonnut alpakkalankoja. Nyt taitaa mielipide muuttua. Ainakaan neulomisvaiheessa tänä lanka ei vaikuta siltä että karvaonglmaa jatkossakaan ilmenisi. Tämä on vaan niin ihanaa .


Villatakkini on edennyt hihoihin. Alaosastaan takki on todella liehuva, mutta onneksi tämä lanka laskeutuu ihan kauniisti. Maltan tuskin odottaa että saan kääriytyä tähän alpakan pehmeyteen ja lämmitellä sen ihanassa lämmössä. Onneksi minulla on tätä lankaa vielä ostettuna tuossa tummansinisessä värissäkin. Saan neuloa siitä vielä jonkin ihanan käyttövaatteen syksyä ajatellen. Kohta pääsen taas lempipuuhaani eli mallien katseluun ja suunnitteluun mitä siitä langasta huvittaisi neuloa. Puolitoista hihaa vielä tästä takista ja sitten...

Kommentit

  1. Pitäisiköhän tuota hamstrata yhden ison neuleellisen verran jossain vaiheessa. Näyttää kyllä hyvältä laskeutuvuuden kannalta, hmmm:) Ohut, pehmoinen ja lämpöinen kuulostaa myös hyvältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa ihmeessä. Lanka juokseekin tosi hyvin . Minunkin soputelttaani menee vain 550g lankaa. Eli jos olet sirompi kuin minä selviät selvästi alle kymmenellä kerällä. Ei siis tule kovin kalliiksikaan.

      Poista
  2. Tuo on kyllä ehdottomasti suosikkilankoja täälläkin. Puhdasta rakkautta! Värikarttakin on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Mulla on tilauksessa tulossa lisää tätä herkkua, kunhan paketti vaan tulee perille.

      Poista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI