VÄHÄISTÄ KEVÄTVIMMAA JO HAVAITTAVISSA


Malli: Lumen by Sivia Harding / Wool People 4 
Lanka : Holst Garn Supersoft , menekki n 80g väri Cumfrey
Puikot: KnitPro 3,5mm pyöröt


 Ihana väri, vai mitä? Kevääksi ihanaa tyttömäistä punaista.


 Huivi oli tosi yksinkertainen ja helppo neulottava ja tämä oli kiva telkkarineule. Mallissa oli myös mahdollisuus helmien pujotteluun tuonne kuvioiden joukkoon, mutta minä olen tällainen enemmän  tuulipukupuolelle kallistuva käytännön nainen niin jätin bling blingit pois tällä kertaa. Huivia on tarkoitus pitää ihan arkikäytössä niin tällainen pelkkä kaunis villa passaa siihen tarkoitukseen oikein hyvin. Ja onhan väri jo korea !



 Huivin yläosa neulottiin ihan 5o 1kiertäen oikein resoria ja lisättiin tuohon keskielle ja reunoihin langankierroilla yhteensä 4s/ oikean puolen kerros.


Pitsiraidat olivat vain 8 kerroksen levyisiä ja helppoja. Pitsien väliin tuli pelkkiä oikeita ja nurjia kerroksia eli tämä on tosiaan hyvä malli vaikka ihan huivineulonnan aloittelijoille. Mitään kovin monimutkaista ei tule eteen tätä mallia neulottaessa. Malli on silti mielestäni ihan nätti ja tykkään tuosta vaihtelusta että yläosa ja alaosa erottuvat niin selvästi toisistaan ja tuo pitsiraidotus on kaunis.


 Kiva huivi ja tulee käyttöön : )



 Malli: In and Out by Cookie . A. / Knit.Sock.Love
Lanka : Drops Fabel menekki vajaa 2 kerää
Puikot: Resori 2,75mm , varsi 2,50mm ja jalkaterä 2,00mm. KnitPro Karbonz pyöröjä kaikki.



Huivini kaveriksi sävy sävyyn uudet kevätsukkani. Olen tyytyväinen uusiin tassunlämmittimiini.


Tässä mallissa sain hyvin kokeiltua tuota kuinka iso merkitys puikkokoon vaihtamisella on koon sopivuuden kanssa. Aikaisemmin neulomani In and Out sukat eivät siis mahtuneet jalkaani koska varsi oli liian tiukka. Neulon ne sukat kokonaan 2,25mm puikoilla ja varren ja terän tiheys siis pysyi koko ajan samana. Onneksi niile sukille löytyi sorjasäärinen käyttäjä ja ne eivät siis menneet hukkaan mutta halusin tällaiset sukat myös itselleni eli siksi tämä puikkokoon kanssa sompailu.


Jalkani ovat karjalaismammaltani perityt lyhyet ja pyöreät. Tämä on melko uskomaton yhdeistelmä sentään yli 170cm pitkälle ihmiselle, mutta kaipa tuo kaikki pituus on sitten jossakin muualla - säärissä se ei ainakaan ole eikä näy. Kengänkokoni on myäs pieni vain 37 eli tassuissani eivät kohtaa mitkään sopusuhdat lait. Lyhyet , paksut ja kuitenkin jalkaterä on pieni eikä edes ympärysmittakaan ole niin iso enää. Painajainen saada sopivia sukkia, ne kun tuppaa olemaan kaikki  pitkiä ja kapeita.


Mittatilaussukkani jalassa. Nämä sopivat kuin nenä päähän. Resori jonka neuloin isoimmilla puikoilla ei kiristä yhtään. Loin myös aloitussilmukat kahden puikon kanssa, niin se antoi myös lisää väljyysvaraa tuohon reunaan. Varren neuloin puikoilla 2,5mm siksi koska varsiosa sai olla taas jo hitusen kapeampi ja napakampi neuloskin näyttää tuossa pitsikuviossa paremmalta.


Jalkaterässä missä en tarvitse enää lisää väljyyttä ympäryysmittaan käytin kaikkein pienimpiä puikkoja. Puikkojen koko oli  2mm ja sillä takaa sen että jalkateräosasta tulee napakka ja kestävä. Muutin mallia sen verran että tein varsiosassa vain 1,5 kuviotoistoa  en 2,5 niin kuin alkuperäisessä mallissa. En halunnut niin pitkävartisia sukkia ja tuo yksi mallikerran toisto oli yksinkertaista vain jättää neulomatta. Se ei vaikuttanut muuhun toteutukseen millään lailla.


Aamujumpat tuli tehtyä keittiön puusohvalla että sain näitä kuvia teille esitettäväksi. Huh nauttikaa ja olkaakin kiitollisia : )


Ja uudeksi isommaksi neuleprojektikseni on kaikkien testailujen jälkeen valikoitunut puseromalli Wellwood . Lankana käytän Holst Garnin Coastia , joka on ihanaa villan ja puuvillan yhdistelmää. Mahtavan pehmoinen lanka. Olen kokeillut tätä mallia pojalle ja tätä mallia itselle , mutta ne eivät sittenkään oikein matsanneet tämän langan kanssa niin kuin olisin halunnut joten aloin neulomaan itselleni uutta puseroa kevääksi. Se tulee suureen tarpeeseen. Puseroita ei kaapissani ole paljonkaan kun on nuo villatakit suuressa enemmistössä. Aion neuloa jossakin myöhemmässä vaiheessa pojalle ainakin tuon Chicanen ehkäpä Dropsin Paris - langasta ja itselleni tuon Benedettan jostakin ohuesta villalangasta...vaikkapa,yllätys,yllätys ...Holstin Supersoftista.


Kuvaa Wellwoodin edistymisestä. Takakappale valmis ja etukappaletta aloitettu noin 5cm verran. Lankaa käytän kaksinkertaisena ja puikot 3,5mm KnitProt.


Ja onhan minulla vielä uudet sukatin puikoilla ! Cookie.A:n Daphne -sukat. Vartta aloitettu ja kuviomallia siinä on jo näkyvissä jonkin verran. Lanka Drops Fabel ja puikkokoot vaihtelevat taas sukanosan mukaan. 2,75mm ja 2,5mm olleet jo käytössä.


Ja ei kun neulomaan !



Kommentit

  1. Ihanan värinen huivi tosiaan!
    Ja Daphne- sukat näyttävät kaunilta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi ja sukat, väriä myöten!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Kahvikaneli ja Mammutti <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita neuleita olet taas ahkeroinut! Tuo In and out -sukkamalli on niin hieno ja minun mielestäni oli mukava neuloakin. Kauniin väristä Fabelia olet niihin löytänyt, meiltä päin ei tuollaista taida saadakaan... enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :) Tykkään kanssa kovasti tuosta Fabelin väristä. Joudun kanssa tilaamaan kaikki Dropsin langat verkkokaupoista kun Turun seudulla ei ole yhtään lankaliikettä joka niitä myisi, käsittämätöntä. Tilailin noita Fabeleita helmikuun aikana ainakin Poppeli- ja Kippovalimo Böök- nimisistä verkkokaupoista.
      In and Out oli tosiaan kiva malli neuloa. Nyt kun sen neuloi jo toista kertaa nautinto oli ehkä vielä parempi. Voi neuloa vähän rennommalla otteella kun oli tämän jo kerran tehnyt. Voi olla että näitä tulee vielä joskus lisääkin tehtyä...ja Pintelleja ja Daphneja...ne on niin ihania nuo Cookien mallit !

      Poista
  5. Onpa kaunis huivi! Pitää painaa malli mieleen, sillä ihastuin huivin hiukan erilaiseen yläosan kuvioon ja yksinkertaisiin pitsiraitoihin. Minkä kokoinen huivista tuli? Minä kun tykkään kääriytymishuiveista...
    Myös sukat on tosi nätit, ja olet taas kerran onnistunut löytämään ihanan puseromallin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Huivi on noin 150x 55cm eli mikään kovin iso kääriytymishuivi tämä minun versioni ei ole. Malli on kuitenkin rakennettu niin että tuota pitsiraitaosuutta voi toistaa niin monta kertaa kuin haluaa eli siitä saa juuri niin ison huivin kun itse haluaa. Nuo Brooklyn Tweedin kokoamat mallistot on aina niin takuuvarmasti ihania että sieltä löytyy takuuvarmasti jotakin toteutettamiskelpoisia malleja kun tarve iskee.

      Poista
  6. Voi miten ihanan värisiä! Malleista puhumattakaan... Tosi kauniita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI