TAITAAKIN TULLA KOULUPAITA


Kastelun jälkeen paita kasvoi kummasti kokoa


Vartalo-osa valmistui ja päättelin langat.  Laitoin sen myös kylpyyn ennen kun leikkaan hiha-aukot auki.


Olen ulkonäköön ihan tyytyväinen. Ainoa harmitus on tuo isompi koko kun aikomus oli mutta eihän lasten kanssa sellaista olekaan kuin liian iso. Aika korjaa ongelman.


Lanka vaikuttaa vieläkin ihan hyvältä. pehmoisempaa  kuin esim. 7 Veikka.




Homma jatkuu hihojen neulomisella ja Hiha-aukkojen työstämisellä kunhan paita on kuivunut.



Tämä on viimeinen lahjaneulomukseni tältä joululta ja odotan malttamattomana että pääsen erään Jojin suunniteleman villatakin kimppuun. Se tuleekin sitten ihan itselleni.


Poika toi minulle jo Hyasintit tuoksua tuomaan. Ehdottomasi lempijoulutuoksuni maustekakun tuoksun lisäksi.


Joulun odotusta kaikille sitä viettäville.

Kommentit

  1. Paidasta tulee kyllä upea! Ja aika tosiaan korjaa tuon pienen koko-ongelman :)
    Jotenkin aavistelinkin, että Citadel olisi ihan sinun makuusi miljoonine palmikonkiertoineen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kamu. Citadel on niin houkutteleva että vaikea keskittyä näihin jouluhommeleihin. Kuka ihme meillä siivoaisi ja laittaisi ruuat että pääsisin kokonaisvaltaisesti takin kimppuun? Eipä kyllä ihan kivoja ne joulupuuhatkin on ja pojan kanssa kaikki sujuu nopsaankin. Sunnuntaina jo uusi sisälle, jee !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI