Tekstit

Iðunn , leikkausoperaatio

Kuva
 Tänään aamulla otin itseäni niskasta kiinni ja päätin leikata punaisen villatakkini edestä auki ja päättelin kaikki langanpätkät.  Lähtökohta näkyy tässä. Edessä keskellä on nurjalla silmukalla esiin tuleva keskiviiva jonka kummallekin puolelle pitää ommella siksakit varmistamaan se ettei työ purkaannu kun takki leikataan keskeltä auki.  Tässä homma ompelun jälkeen. Vedin homman ehkä hitusen överiksi ja ompelin kolme kertaa siksakit kummallekin puolelle, hirvitti muuten ihan hirveästi aloittaa leikkaaminen...  Ja ei kun rohkeasti vain sakset töihin. Mietin koko ajan mielessäni että jos pahin tapahtuu niin osaanhan minä neuloa uudenkin...  Ei se purkaannu, jee. Edestä auki, rohkeus kannatti. Itseasiassa homma ei ole ollenkaan paha jos vain omistaa hyvän ompelukoneen joka ei nikottele paksua neuletta ommellessa. Minun vanha rakas Berniinani ompelee mitä vain ja homma sujui kuin tanssi.  Langanpätkiä vielä leikkailen ja siistin niin reuna on ihan OK. Nyt vai ...

SALMIAKKIMETSÄ VALMIINA

Kuva
Malli: Salmiakkimetsä / Tiina Huhtaniemi, kirjasta Leikkipuistoneuleet. Tein hitusen omia muokkauksia. Lanka : Cascade 220 Wool, menekki n. 450g Puikot: KnitPro cubics 5mm pyöröt. Olen oikein tyytyväinen puseroon. Tein hitusen koko- ja mallimuokkauksia , jotta sain omaan tarkoitukseeni sopivan puseron. Pusero on menossa 12-vuotiaalle lahjaksi ja jouduin lisäämään raglanlevennyksiä jotta sain puserosta isommalle lapselle sopivan. Malli oli helppo muokata koon puolesta siinä ei tarvinnut mitenkään enempää miettiä ja tapella. Sen kun neuloi vaan raglanlisäyksiä sen aikaa kun katsoi paidan leveyden ja yläosan pituuden riittävän. Piece of cake. Pusero on mielestäni niin nätti mallikuvioiltaan että himoitsen jotakin vastaavaa vähäsen itsellenkin. Olen pohtinut josko vaikka Dropsin Parisista tekisi keväämmällä puuvillaneuleen itselleni samoilla kuvioilla.  Tykkään myös tästä yksityiskohdasta. Raglanhihojen koristeraita jatkuu sivusaumoissa alas saakka. Nätti ja kiva yksityiskohta. En tied...

SALMIAKKIMETSÄ

Kuva
Lahjateemalla siis jatketaan. Yksi lahjottavista tulee saamaan Tiina Huhtaniemen suunnitteleman puseron nimeltään Salmiakkimetsä. Olen modifioinut kokoa ylöspäin, eli siis tehnyt vähän laskelmia silmukoiden suhteen. Alkuperäismallissa koot loppuvat jo rinnanympärykseltään 85cm kohdalle ja sehän ei riitä kuin pienille lapsille joten suurensin kokoa tarpeeni mukaan. Tarkkaa kokoa en vielä viitsi tässä vaiheessa paljastaa etten paljasta lahan saajaa samalla. Mielestäni puserossa on kauniita yksityiskohtia. Salmiakkikuvioitakin modifion vähäsen. Tein nyppyjä mallissa olevan keskikuvion sijaan. Se taas johtuu perheemme sisäpiirijutuista. Kun jaksaa neuloa toisille nyppyjä lahjoihin se merkitsee välittämistä. Tämä on meidän juttuja ja liittyy kai lähinnä tuohon valmiuteen nähdä toisten iloksi vähän ylimääräistä vaivaa. Lahjan saaja tietää kuitenkin nyppyjen merkityksen ja se on tärkeintä. Kovasti rakas on <3 Lanka on Cascaden 220 Woolia ja puikot KnitPro Cubicsit 5mm. Rocky Coast Cardigan...

ROCKY COAST CARDIGAN 2

Kuva
Lahjakausi rakkailla ihmisilläni jatkuu vielä jonkun aikaa . Syntymäpäiväsankareita on monia aivan loppuvuodesta ja alkuvuonna vielä bileet jatkuvat. Odotellessani lisälankaa tuohon punaiseen villatakkiin aloin neulomaan syntymäpäivälahjoja läheisille sankareille. Ensimmäinen lahjaidea oli Rocky Coast Cardigan Dropsin Nepalista. Puikot ovat 6mm KnitPro Cubicsit. Väri on valkoinen ja koko 40". Malli on siis kirjasta Coastal Knits ja olen neulonut tämän mallin jo aikaisemmin isompana itselleni. Jos aikaisempi takki kiinnostaa postauksia löytyy täältä  , täältä  ja täältä . Malli on melko yksinkertainen ylhäältä aloitettava villatakki. Kuvioneuleessa on paljon palmikonkiertoja, mutta kun sen homman on opetellut tekemään ilman apupuikkojen käyttöä niin ei sekään ole yhtään niin hidasta puuhastelua kuin luulisi. Hyvä opetusvideo palmikonkiertojen opetteluun löytyy täältä . Kannattaa opetella tuo nopeuttaa palmikkoneuleiden tekoa paljon. Valkoinen lankanikin loppuu kesken , pahalta ...

Iðunn , vartalo-osa valmis

Kuva
 Villatakkini on joulupyhien aikana edistynyt tämän verran. Vartalo - osa valmiina ja hihat ja reunojen siistiminen vielä puuttuu. Tuo siistiminen  hiukkasen jännittää kun en ole tuota neuleen ompelukoneella varmistamista / saksilla leikkaamista tehnyt sitten 90-luvun. Kaffe Fassett kirjoneuleet muistan käsitelleeni hiha-aukkojen ja etukappaleiden erottamisen osalta tuolla tyylillä. Tarkoitus olisi siis ompelukoneella varmistaa pienellä tikillä tuon keskellä kulkevan nurjan silmukan kummaltakin puolelta ettei työ lähde purkaantumaan kun etukappaleet eroitetaan toisistaan tuosta nurjan silmukan kohdalta leikkaamalla . Olen hommaa joskus kirjavissa kirjoneuleissa tehnyt ja hyvin se on ainakin aikaisemmin onnistunutkin, mutta kyllä tuo neuleen leikkaaaminen saksilla silti tuntuu aina niin luonnottomalta. Kuvaa takakappaleen puolelta. Tykkään väriyhdistelmästä. Punainen on pirteä, en ymmärrä miksi olen vielä vähän aikaa sitten kartellut ja jopa vähän inhonnut tuota väriä. Nyt tykk...

Iðunn - kuviot valmiina

Kuva
 Tilannekuvia. Ihanan yksinkertainen,mutta silti kiva kuvio . Nepalia kului valkoiseen kuvioon isoimmassa 3x koossa n 120g. Kirjoneuleen jälkeen vaihdoin puikoiksi puikot 5mm. Kirjoneuleessa siis 4,5mm. Kinkun tuoksu leijailee uunista. Kunhan uuni vapautuu, niin lihapullia paistamaan. Rosolliin tulevat juurekset kiehumaan ja keittiövuoron jälkeen neulomusten pariin.... Hyvät joulufiilikset kaikille <3

Iðunn

Kuva
PIENOISTA EDISTYMISTÄ...