Oijoi, voin vain kuvitella kuinka ahdistavaa on, jos ei voi neuloa ja lapsikin on kaukomailla! Upean takin olet kuitenkin saanut valmiiksi (ihanat napit!) ja edellisen postauksen Fancy Cardikin on tosi kaunis! Otahan iisisti siellä sekä neulomusten että pojasta huolehtimisen kanssa! :D
Joo kyllä täällä pärjäillään ja onneksi on noita keinoja nykyisin millä olla yhteyksissä jälkikasvuunsa vaikka maailmalla ovatkin. Ennen oltiin kaukopuhelujen varassa ja soittaa voi vain hotellille sai sitten kiinni jos sai. Nyt voi kysellä kuulumisia koska vain.kiitokset kehuista. Napit on aikas mahtavat minunkin mielestäni. Etsystä löysin.
Upea takki ja napit todella kruunaa kaiken. Olen sun blogissa eka kerran. Ois niin kiva jos voisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.
Koska minulta kysyttiin neuvoa tuon hihojen ja vartalon yhdistämisestä, yritän nyt niin parhaani mukaan tehdä. Taideteos tuossa ylhäällä osoittaa mihin ollaan neulomisessa päästy. Hihat ja vartalo on neulottu valmiiksi tuon kaarrokkeen alkuun saakka. Nyt homman nimi olisi se että hihasilmukat ja vartalosilmukat kootaan kaikki yhdelle pyöröpuikolle ja kaarrokeosan neulominen raglankavennuksineen voi alkaa. Minun työssäni etu- ja takakappaleiden silmukkaluku on 68s, hihojen silmukkaluku 42s. Nyt neulotaan tuo etukappaleen 68s pyöröpuikolle. Seuraavaksi neulotaan oikea hiha etukappaleen jatkoksi, eli 42s samalle pyöröpuikolle jossa etukappale jo on. Sitten tuleekin takakappaleen silmukoiden vuoro. Neulotaan sen 68s oikean hihan jatkoksi jälleen samalle pyöröpuikolle. Viimeiseksi lisätään vielä vasen hiha ja sen 42s samalle puikolle edelleen. Eli nyt työssäni on kaikki 220s samalla puikolla järjestyksessä etukappale (68s)-oikea hiha(42s)-takakappale(68s)-vasen hiha(42s).Homman pitäisi sen ...
Eilen aloin neulomaan Ysoldan suunnittelemaa Threipmuir - puseroa joka on ollut jo ilmestymisestään asti to do -listallani. Kaipasin jotakin piristystä ja uuden neuleen aloittaminen on juuri omiaan siihen. Värini ovat tummahkot ja tästä kuvasta ei vielä paljoa saa selvää kun homma on niin alkutekijöissään mutta yritän tikutella nopsaan niin saan näyttävämpiä kuvia postattua tännekin katsottavaksi. Lanka on ihanaa Tukuwool fingeringiä ja värit ovat nimeltään Inku, Valo ja Kajo. Puikot ovat 3,5mm . Mallineule on kohtuullisen helppo ja kiva neuloa. Kerroksilla ei missään vaiheessa tarvitse neuloa kuin kahdella värillä ja pitkiä langanjuoksuja ei ole, tähän asti korkeintaan 7 silmukan yli...muistaakseni. Kirjoneuletta tulee vain puseron yläkaarrokkeeseen ja muu pusero neulotaan yksivärisenä eli helppoa tv-neulomista suurin osa. Oli paussi kirjoittamisessa ja edistyin taas hieman , tässä kuvaa vähän lisää neulotusta. Ja sitten toinen pikkuprojekti mikä on myös Ys...
Värien viemää on ollut viime aikoina Kun on kunnolla valoa niin värit pääsevät oikeuksiinsa. Olen neulonut innoissani kolmet pitkät kirjoneulesukat tuolla jo niin kuuluisalla Anelmaiset ohjeella. Kiva malli neuloa ja tulos on melkoisen näyttävä mielestäni ilman virkattuja kukkiakin. Kaikki langat ovat olleet 7-Veikkaa paitsi tuo alimmaisen kuvan sukissa päävärinä toimiva keltavihreä on Villeä. Puikkokoko on kaikissa sama eli 3,5mm. Sukkien varsi on huikeat 55cm korkea ja sukat ovat kokoa 37-39. Nämä sukat ovat kaupan jos jollakin olisi tarvetta. On tullut innostuneena neulottua yli omien tarpeiden eli joutavat myyntiin . Jos kiinnostaa niin ota emaililla yhteyttä kerron sitten tarkemmin. Jämälankoja käytän taas virkattuihin isoäidinneliöihin ja kasailen niistä pitkällä aikavälillä peittoa. Kun olen saanut jonkun kummallisen kirjoneulesukkakipinän niin jatkan samaan syssyyn ohuempia sukkia. Näissä sukissa varsi on armollisen lyhyt ja valmistuvat siis nopsempaan...
Oijoi, voin vain kuvitella kuinka ahdistavaa on, jos ei voi neuloa ja lapsikin on kaukomailla! Upean takin olet kuitenkin saanut valmiiksi (ihanat napit!) ja edellisen postauksen Fancy Cardikin on tosi kaunis! Otahan iisisti siellä sekä neulomusten että pojasta huolehtimisen kanssa! :D
VastaaPoistaJoo kyllä täällä pärjäillään ja onneksi on noita keinoja nykyisin millä olla yhteyksissä jälkikasvuunsa vaikka maailmalla ovatkin. Ennen oltiin kaukopuhelujen varassa ja soittaa voi vain hotellille sai sitten kiinni jos sai. Nyt voi kysellä kuulumisia koska vain.kiitokset kehuista. Napit on aikas mahtavat minunkin mielestäni. Etsystä löysin.
PoistaUpea takki ja napit todella kruunaa kaiken. Olen sun blogissa eka kerran. Ois niin kiva jos voisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.
VastaaPoista