SUKKAKIRJAT KAIVETTU ESILLE


Kaikki sukkakirjat otettiin esille ja inspiraatiota hakemaan. Huushollimme tarvitsee kipeästi uusia siistejä sukkia ja muihinkin tarkoituksiin olisi moisia neulottava....lahjoiksi, ym.


Kuten melko usein kohdallani käy niin homma ei pysy hallinnassa. En vain kykene neulomaan yhtä työtä kerrallaan niin että yksi valmiiksi ja sitten vasta aloittaisin uuden. Liian järjestelmällistä ja fiksua, minusta ei ole siihen. Projekteja tarvitsee tietysti olla eri tilanteisiinkin sopivia. On tarkkaa keskittymistä vaativia hiljentymisprojekteja, puolihuolimattomasti mukana kulkevia tv-/seurusteluprojekteja ja kaikkea siltä väliltä. Joka tilanteeseen omansa niin ei tarvitse kädet sylissä istua tyhjänpanttina missään tilanteessa.



Toinen jännä juttu että yhdetkään projekteistani eivät ole ko. kirjoista vaan neuloskelen netistä näkemiäni kivoja pitsikuvioita sukkiini ja katson jännityksellä miltä sukka näyttää edistyessään. Nyt olen päättänyt että otan kauniista kirjoistanikin välillä malleja puikoille, niissä nimittäin on kyllä vaikka kuinka paljon tekemisen arvoisia kaunokaisia. Novitalta on hommattu Nalle-lankaa eri väreissä ja versioissa niin että vielä muutamia sukkia tällä varastolla saa hyvin aikaiseksi. Ja kuten vihreästä Nalle Garden- langastani näkyy jotkut langat neulon usean kertaan niin ei lopu kesken...Välillä ei vain tule sellaista jälkeä kuin haluaisi ja silloin on parempi purkaa.


Nyt kisoja katsomaan ja neulomaan sukkia .

Kommentit

  1. Jaahas, kuinkas monet sukat siellä kisakatsomossa on valmistuneet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemät, yhdet vielä pikkuisen vaiheessa...Kisat loppuivat mutta vielä ajattelin jatkaa hetkisen. Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan ;)

      Poista
  2. Hienoja sukkia ♥ Minäkin yritin neuloa ensimmäiset sukat tyttärelleni, mutta en osannut tehdä kantapäätä joten niistä tulikin säärystimet :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI