FILTERING DAYLIGHT JA DARLING EMMA


 Eipä tästä tuo päivänvalo juuri läpi siivilöidy, mutta kun on tarvetta tällaiselle paksulle ja pehmoiselle shaalille. Filtering Daylight on ehdottomasti lempimallini huivien joukossa ja niinpä neulon oman shaalini tällä mallilla. Ensimmäinen huivini jonka neuloin tein ohuemmasta langasta, mutta se meni lahjaksi siskolle. Kyllä Villapeikko vaan osaa suunnitella niin mahtavia huivejakin ! Langaksi valitsin Dropsin Nepalin kun en ole siitä koskaan mitään neulonut ja huivi on hyvä kokeiluhomma uudelle langalle. Lanka on pehmoista ja lämpimän tuntuista, mukavaa myös neuloa. Kokeilen huivini kanssa tämän muita käyttöominaisuuksia, mutta jos ne tyydyttävät niin tästä voisi kyllä ehdottomasti neuloa jotakin isompaakin.


 Huiville on käyttötarkoitus olla minun hartiashaalini kotona neuloessa. On nuo typerät olkapäät ruvenneet sen verran vaivaamaan ja ajattelin josko tällaisesta villa-alpakka huivista olisi apua. Istuskelen se hartioillani kun neulon ja toivon että jomotukset vähenisivät. Se että huivi on näin nätti malliltaan on taas maailman parasta mielenvirkistytä. Kyllä pieni esteetikko minussa vaan niin nauttii kaikesta tällaisesta kauniista <3 Puikot joita käytän tämän neulomiseen ovat 6mm KnitPro Cubicsit ja onkin jännä nähdä kuinka iso tästä huivista tulee tällä langalla ja isoilla puikoilla neulottuna.


 Ja sitten Dropsin Alpaca lankaan. Tästähän piti ensin tulla sileä villatakki , jonka alun purin tylsänä. Sitten siitä piti tulla ihana Sabbatical villatakki , jonka purin kun en jaksa tehdä sellaista taidekäsityötä näin tummasta langasta. Pitsineule siinä villatakissa on sen verran haastavaa että näin tummalla langalla neulottuna homma on lähes toivoton. Hermot meni jo alkuvaiheessa ja purkuun meni sekin. Ohje on nyt ostettu ja ehkä vaikka ensi keväänä jostakin ihanasta vaaleammasta langasta saan sellaisen väsättyä, tiedä häntä. Takki on kyllä tosi kaunis.


Nyt siis kaivoin aikaisemmin ostamani ohjeen ja aloin neulomaan Darling Emma villatakkia. Mallin suunittelija on Joji Locatelli, jonka malleja olen ruvennut rakastamaan. Tämä on jo ties kuinka mones hänen suunnittelemansa malli jonka neulon ja ne ovat aina yhtä kivoja tehdä. Tätä en enää onneksi joudu purkamaan. Lanka parka on ollut jo sen verran kovilla. Alku vaikuttaa lupaavalta ja tykkään tuloksesta. Takki neulotaan saumattomasti, mutta tällä kertaa alhaalta aloittaen. Puikot on 4mm KnitProt ja Alpaca lankaa on ihana neuloa niillä. Aikaa tässä projektissa varmasti menee, mutta eipä minulla sen kanssa mihinkään kiire olekaan. Flyaway Hoodie on toista hihaa vaille valmis ja sekin valmistuu varmasti tässä kaikkien rinnalla pikkuhiljaa. Minulla on monta rautaa tulessa tällä hetkellä, sen se syksy aina saa aikaiseksi. Rakastan syksyä ja energiaa on kuin pienessä kylässä. PuuhaPete fiilis : )


 Uusimmat hankintani. Näistä pitäisi isona tulla Rocio itselleni. Ensimmäinen neulomani valkoinen Rocio kun meni lahjaksi mieheni siskolle. Haluan sellaisenkin oman, mutta syksyisemmästä langasta . Suunnitelmia on siis vielä vaikka kuika paljon, harmi että nuo ruuanlaitot, pyykkien pesut ja siivoamiset rajoittavat inhottavasti tätä harrastustoimintaa. Tosin tuota siivoamista olen kyllä jo karsinut niin rankalla kädellä kuin vain suinkin pystyn. Syömistä ja vaatteiden pukemista ei voi ikävä kyllä karsia. Nakuja nälkiintyneitä kun en sentään raaskii tuonne maailmalle täältä lähettää... Tosin poika kyllä kokkailee aina kun on täällä ja ehtii, mutta opiskelut alkoivat hänelläkin tällä viikolla ja ne vievät hänen aikansa melko totaalisesti.




Kommentit

  1. Olet taas löytänyt aivan ihanan neuletakkimallin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Jojin mallit ovat kaikki kivoja. Ravelryssä löytyy hänen nimellään vaikka mitä ihanuuksia.

      Poista
  2. Moikka,

    ai hitsi, taas vaikka mitä ihanaa tulossa! blogissani on sinulle tunnustus... sun blogi on minulle ihana idealähde... taidat tykätä aika samoista jutuista kuin minäkin :-). (Sorry, on ollut vähän ylipaineita viime aikoina :-)

    VastaaPoista
  3. Oi,kiitos kaunis taas mukavista sanoistasi ja tunnustuksesta <3 Kiva kun maailmassa on toisiakin ihmisiä kenellä on niin pettämätön maku ;) Toivottavasti ylipaineesi helpottavat nopsaan ja mielummin vaikka heti. Ne ei ole kenellekään hyväksi, semmoiset kiusankappaleet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI