DAFFODIL- HIENOISTA EDISTYMISTÄ


Neulomusteni edistyminen on ollut melko onnetonta. Miehen villatakki ei ole edistynyt ollenkaan ja Daffodil on vasta tällaisessa vaiheessa. Kaarrokkeen raitaosuus on neulottu ja nyt neulon lyhennetyillä kerroksilla muotoilua kaarrokkeeseen. Kaula-aukon selkäpuoli siis muotoillaan korkeammaksi kuin etupuolella näin ei kaula-aukosta tule niin isoa .
Aikani on mennyt enemmän lukemiseen ja kirjoja on tullutkin koluttua läpi iso pino lähiaikoina. Olen lukenut John Irvingin, Michael Cunninghamnin ja John Grishamin kirjat viimeisen puolentoista viikon aikana. Nyt haaveilen kahdesta Paul Austerin uusimmasta kirjasta jotka tekisi mieleni ostaa, lempikirjailijoitani hänkin. Harmi vaan että suomessa kirjat ovat pirun kalliita. Pokkareita saa kivalla hinnalla ,mutta välillä noiden toivomiensa  kirjojen ilmestyminen pokkariversioina venyy tuskallisen pitkäksi. Ja tietysti kaikki eivät ilmesty pokkareina ollenkaan.


Tällä hetkellä on menossa Joyce Carol Oatesin Blondi ja siinä on sivuja yli 900 joten sen kanssa aika kuluu vielä hyvin jonkun aikaa, olen vasta lukenut vähän yli 100 sivua.  Välillä teen kyllä kumpaakin asiaa yhtäaikaa. Kasaan syliini pari tyynyä, kannettavan "tietokonepöydän" (IKEAsta ostettu muovilevyjutska) . Kirjan saa hyvin aseteltua pöydälle lukemisetäisyydelle pyykkipojat kirjan kulmiin estämään sivujen kääntymistä omin päin ja neulomus syliin ja puikot viuhumaan. Multitaskausta parhaimmillaan. Olen harrastanyt tätä tyyliä jo kouluajoista saakka kun ei tuo pelkkä koulukirjojen lukeminen silloin tuntunut kivalta tavalta viettää aikaa. Silloin tosin ei mitään tietokoneen sänkypöytiä ollut mutta pieniä levynpaloja nyt on aina sentään jostakin saanut. Mitään kovin monimutkaista työtä ei tietenkään pysty tällä tavalla neulomaan, mutta tällainen yksinkertainen sileäneule ja ainaoikein neule on tähän tyyliin ihan sopiva.


Eli näin, nyt voi lukea ja neuloa samaan aikaan . Ei sitä aina jaksa telkkuakaan katsella samalla kun neuloo :)

Kommentit

  1. Hei! Minulla oli ongelmana se, että ommellessani en keksinyt tapaa lukea samaan aikaan. Aloin kuunnella äänikirjoja työhuoneellani, jolloin kädet ovat vapaana työntekoon, silmät seuraavat ompelusta tarkkana ja joku (miellyttävän pehmeä..., kuten Kai Lehtinen) miesääni lukee minulle ääneen jotain jännää romaania! Tykkään! Olen siellä yksin, joten ääni ei häiritse ketään muita! Oletko kokeillut koskaan?

    VastaaPoista
  2. Kirjastoon!! Minä ravaan kirjastossa jatkuvasti. Lukutahti on lapsesta asti ollut sellaista, ettei mitenkään normaaliin asuntoon mahdu niin paljoa kirjoja... Muutama seinä on jo täynnä.

    VastaaPoista
  3. Äänikirjoja en ole kokeillut, kuulostaa kyllä hyvältä idealta. Kiitoksia vinkistä Henkkumaaria :) Saakohan äänikirjoja lainata kirjastosta ? Voisi kokeilla miten toimii ennen kun ostaa omaa.

    VastaaPoista
  4. Mokkakissa meillä on sama ongelma. Remonttimiehet ovat jo kieltäneet kirjojen hommaamisen, ei kuulemma talon lattiarakenteiden kantavuus kestä kun meillä on tuo kauppa alakerrassa. Höh en tottele. Jos rakenteet pettävät perustetaan alakertaan antikvariaatti :) En kyllä raaskisi myydä sieltä mitään...

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen koko ikäni lukenut ja neulonut yhtä aikaa. Neuloessa oppiikin paremmin, siitä aiheesta oli kirjoitus just jossain. Nykyään vaan surffailen ja neulon. Aina se ei oikein suju...Just äsken korjasin väärään suuntaan kierretyn palmikon ja pari sääpuolisilmukkaa...
    Tää blogi on nyt paljon helpompi lukea. kiitos uudistuksesta!

    VastaaPoista
  6. Multitaskingia parhaimmillaan. :) Mulla on kanssa lukuinnostus päällä, mutta nautin liikaa molemmista tehdäkseni yhtäaikaa. Äänikirjan kanssa sen sijaan neulominen sujuu. Ainakin Turussa äänikirjoja on kirjastossa hyvä valikoima.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TO DO - LISTA ON MELKOMOINEN

SUKKAKIRJAT KAIVETTU ESILLE

KOVASTI HARMAALTA NÄYTTÄÄ