keskiviikko 31. lokakuuta 2012

HUBBY, MIEHEKKÄÄN EDISTYMINEN


Olen neulonut tätä Ukkoseni neuletakkia nyt valmiiksi kun ajattelin että isänpäiväkin tuossa tulee kohtsillään. Muuta lahjaa ei ole ainakaan vielä tullut hommatuksi, kun eipä hän kyllä minun isäni olekaan. Ukkelilahjaksi saa riittää jotakin itse tehtyä. Oma isä ja isoisä kun eivät tässä maailmassa enää ole niin panostan tähän isänpäivään nyt siis poikani isän kautta.


Tässä ensiksi pari kuvaa takin etupuolelta. Olen neulonut vain mahdollisimman yksinkertaistq, koska kotona olevat mieheni eivät kumpikaan ole niin sanottuja "palmikkomiehiä". Kaiken pitää olla mahdollisimman yksinkertaista, muuten vaatteet jää pitämättä. Oman tylsistymiseni välttämiseksi en sentään neulonut koko takkkia vain sileää neuletta vaan designasin tuollaisia resoriraitoja etukappaleiden etureunoihin, hihojen keskelle ja koko takakappale on neulottu 3o2n .


Tässä kuva takakappaleesta. Nyt kun olen neulonut tätä purkulankaa enemmän minulla on vahva fiilis että tämä voisi olla grafiitinharmaata Seiskaveikkaa. Varma en ole mutta mututuntuma on voimakas.

Tässä kuvaa hihojen paneelin sijoittelusta. Paneeli tulee ihan hihan keskelle. Kiinnityksenä aion käyttää vetoketjua.

4 kommenttia:

  1. Mielestäni voisit aplikoida rinnuksiin tomaatin. Ihan noin vaan muistin virkistykseksi...

    VastaaPoista
  2. Loistava idea !!! Oppi tuo mokoma sen verran tästä rytinästä ettei tomaatteja ole enää näkynyt niille kuulumattomilla paikoilla. Keittiön pöytä ja jääkaappi on löytynyt häneltäkin kummasti. Jos tuo tomaatti rinnassa auttaisi muistamaan vielä pidempään.

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin kivalta mallilta! Voi kun saisi omat miehenikin innostumaan villatakeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä häntä innostuuko minunkaan, mutta kokeillaan. miehet vähän hankalia tuon vaateasian suhteen. Todella ronkeleita :)

      Poista

You can leave comments also in english if you like, thank you.