lauantai 12. lokakuuta 2013

GRETTIR, EILEN AIKAANSAATUA


 Eilen koko illan istuin , tuhisin ja neuloin tätä puseroa. Tässä kuitenkin kaikki mitä sain aikaiseksi . Olen onnettoman hidas neuloja kun tuherran kirjoneuletta.


Mallia on mahdottoman mukava tehdä ja esim. kolmen värin kerroksia ei tässä ole koko hommassa kuin kolme. Ei siis mikään hermoja kiristävä malli vaan todella sutjakka 8s toistoa koko hoito.


Mahdottoman koukuttavaakin tämä kirjoneuleen tekeminen on taas pitkästä aikaa. Ihan pakko aina jatkaa vielä seuraava....ja seuraava ja seuraava kerros, että näkee minkälainen kuviosta muodostuu.


Holstin Supersoft on myös kiva lanka kirjoneuleisiin. Lanka on niin rouheaa vielä ennen pesua että silmukoita on helppo käsitellä ja vaikka neulon kaksinkertaisesta langasta niin homma pysyy ihan helposti kuosissa eikä langat mene pahasti sekaisin neulottaessa. Otin yhdestä kerästä tuon kaksi lankaa niin ei sentään tarvitse neljän kerän kanssa koko ajan tuherata. Kerän keskeltä ja reunasta langanpäät siis.


Nyt lähtee enää viimeinen kuvio tästä kohdin alkuun. Silmukoita vähennetään vielä kahdella kerroksella niin että päästään vähän asianmukaisemmille silmukkaluvuille kaula-aukkoa kohti tultaessa. Toivottavasti saan postattua valmiista paidasta kuvia mahdollisimman pian. Taitaa nuo kotihommat jäädä vähän paitsioon tänä viikonloppuna, mutta who cares ? Miesväkikin liitelee jossakin omissa menoissa, niin minä nautin omasta harrastuksestani täällä kotioloissa rauhassa .

10 kommenttia:

  1. Niin kaunis, niin kaunis. Kadehdin sinua, kun osaat niin ihanasti tuota kirjoneuletta, niin kaunis jälki :O)

    VastaaPoista
  2. No voi kiitos KahviKaneli : ) Kauniit kehut ilahduttavat kovasti. Luulen että langan valinnalla on kaikkein suurin merkitys tuossa työn jäljessä. En nimittäin tosiaankaan koe olevani kovinkaan kätevä tässä hommassa...haastavin laji neulonnassa minulle. Siksi treeni paikallaan .

    VastaaPoista
  3. Tuostahan tulee kaunista, tuo kaarokekuviomalli on kiva.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihan kauhean ihanalta! :)

    VastaaPoista
  7. Tämä on ihana. Seesteinen, rauhallinen, ja niin kaunis!

    VastaaPoista
  8. ArmiL. Kiva kun kerkiät kiirreittesi keskellä seurailla minunkin projektini etenemistä : )

    Elli, kiva kun tykkäät ja kiitos kauniista kehuista : )

    Mallaviri , ihastuin itsekin noihin väreihin tuossa alkuperäisessä mallissa ja matkin ne niin suoraan tähän minun versiooni kuin mahdollista. Toivottavasti aikanaan lahjan saajakin tykkää.

    VastaaPoista
  9. Tosi nätti :) Riikka

    VastaaPoista
  10. Voi vau, miten komea puserosta on tulossa!

    VastaaPoista

You can leave comments also in english if you like, thank you.