AAHHHH , VILLATAKIN NEULOMISTA

See you there edistyy ihan kivaa vauhtia kun nautin tästä hommasta niin.




 Kuten kuvista näkyy niin enää toinen hiha loppuun ja napituslistat niin homma on valmis. En neulo tähän takkiin huppua vaikka sellainen ihan kivan näköinen olisikin. Käytännössä suomen talvessa sellainen vekotin on harvoin kovinkaan käyttäjäystävällinen ja mukava. Kun villatakkeja pidetään ihan sisäkäytössä ja takin alla niin huppu saattaa tuntua hankalalta ja kauheasti hyödyksi sellainen ei ole. Lämpimimmissä maissa homma on eri kun tällaista paksukoa villatakkia pidetään suurimmaksi osaksi vain ulkokäytössä. Neulon siis kaula-aukkoonkin vain resorin ja huppu jää pois.



Nyt joudun, ikävä kyllä lopettelemaan näin nopsaan koska maustekakkujen leipomiset kutsuvat keittiöhommiin. Pullat ja lusikkaleivät ovat jo valmiina ja ruokien valmistukset ovat vuorossa huomenna.

Palailen näihin hommiin vasta joulun jälkeen ja silloin esittelen hommaamiani ja mahdollisesti saatuja neulomiseen liittyviä joululahjoja. Hassuja on hauska pitää jännityksessä, mutta sen verran voin jo sanoa että ainakin ihana neulekirja tulee esittelyyn ja Dropsin alpakkajuhlista hommaamiani lankahankintoja.

Hyvät joulut kaikille ja katsokaa mikäs meillä jo on mieltä virkistämässä !





Kissojen suuri ihailun kohde ja meillä vietetään 24.12. myös Eppu - kissamme synttäreitä.

Eppu-kulta.

Kommentit

  1. Ooo, takista tulee upea!
    Oikein mukavaa joulua sinulle ja riemukkaita synttäreitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juhlimme kannat katossa ja kissanmintut lattialla ; ) Hauskaa joulua myös sinulle blogikamu.

      Poista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SUKKAKIRJAT KAIVETTU ESILLE

KOVASTI HARMAALTA NÄYTTÄÄ

TO DO - LISTA ON MELKOMOINEN