It´s a Man´s World


 Loppuvuoden lähestyessä sitä tulee mietittyä kaikkea mitä on tullut vuoden aikana neulottua ja kenelle. Minulle ainakin pälkähti mieleeni että suurin osa neulomistani neuleista  on päätynyt naispuolisille saajille, joko itselle tai sitten muille suvun naisille ja ystäville. Nyt korjaan kiireellä asiaa ja neuloskelen miesvoittoisia neuleita ainakin jonkun aikaa. Tarkkoja saajia en niin erikseen aina mainosta , mutta kyllä viimeistään jouluun mennessä nekin asiat ovat selkiytyneet lähipiirin miehille.


Tänään aamulla aloin neuloa miehen versiota puserosta jonka nimi on Grettir. Puseron on suunnitellut Jared Flood ja se on islantilaishenkinen kirjoneule. Lankana käytän Holstin Supersoftia kaksinkertaisena ja puikot resoreissa 3,75mm, sileäneuleisessa yksivärisessä osuudessa 4,50mm ja kaarrokkeen kirjoneuleosuudessa käytän varmaan puikkoja 5mm niin kuin ohjeessa neuvotaan. Väreinä käytän harmaata, valkoista ja mustaa. Mielestäni tuo mallissa oleva miehen versio on niin tyylikäs että matkin sitä suoraan täysin häikäilemättömästi.

Paita aloitetaan neulomalla ensin hihat pyörönä kaarrokkeeseen asti. Sen jälkeen puseron yksivärinen alaosa pyöröpuikoilla kainaloihin/kaarrokkeeseen asti ja siinä vaiheessa kerätään kaikki silmukat samalle pyöröpuikolle ja kirjoneulekaarrokkeen neulominen alkaa. Helppoa alussa ja loppupuolella pääsee itse asiaan, ihana malli varmasti siis neuloa.

GRETTIR , ALKUPERÄINEN KUVA



 Sitten tähän pojan Redford-puseroon. Ettei homma taas menisi liian helpoksi niin aion neuloa näköjään tämänkin paidan kahteen kertaan. Viime postauksessa pohdiskelin josko jaksaisin alkaa ompelemaan neulomiani etu-/taka-/sivukappaleita yhteen. No jaksoinhan minä, reipas tyttö....ja huomasin että kun osat oli yhteenommeltu niin paita oli liian iso, p#¤%&/kele ! Koska kuitenkin haluan antaa rakkaalle maisterikokelaalle paidan joka tulee käyttöön ja mistä hän itsekin pitää niin purkuun vaan koko homma ja aloin neuloa kappaleita uudelleen kokoa pienempänä. Käytän myös kokoa pienempiä puikkoja eli puikkokoko on tällä kertaa 2,75mm.


 Tuo nyssykkä mikä on pujotettu Holstin lankavyötteen sisään on valmis etukappale ja takakappale on puikoilla tulossa. Nopsempaahan tämä tietysti nyt neuloutuu kun on jo kertaalleen ohje testattu ja neulottu näiltä osin läpi. Sitkeästi vain ja tottakai äiti nyt tämän verran on aina valmis lapsensa iloksi vaivaa näkemään, ei tämä nyt oikeastaan edes niin paha ole. Mukava lanka neuloa tämä Noble ja telkkua katsellessa tämä neuloutuu kyllä.

Miesten neuleissa haaveissa olisi ainakin jossakin vaiheessa vielä neuloa Hugo,

 
Hugo








Squall,

Squall
Barrett ja

Barrett
Brownstone

Brownstone
 Ihania miesten mallejakin on siis löydettävissä vaikka kuinka ja paljon !

Linkki ihanaan mallistoon BT MEN !

Kommentit

  1. Mahtavan näköisiä miehisiä neuleita! Aiotko todella neuloa nuo kaikki?!

    VastaaPoista
  2. Sanna nämä on niissä haaveissa että "jossakin vaiheessa". Jokaisen neulojan mieli juoksee niin paljon nopeammin kuin puikot ehtii ja kukkaro kestää, ikävä kyllä. Hugo ja Brownstone olisivat ehkä nopeimmin toteutettavien listalla. Toivotaan parasta että vuoden sisällä olisin ehtinyt neuloa vaikka kaikki, mutta ihan nopeasti se ei tapahdu : )

    VastaaPoista
  3. Juu, tiedän tunteen - liian vähän aikaa (ja rahaa) ja liian paljon ihania neulemalleja houkuttelemassa neulojaparkaa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI