keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

YKSI ODOTTELEMAAN JA UUSI ALULLE


Hitch odottelemaan, mitäpä muutakaan kuin lisää lankaa. Odottelen hetken josko Titityyhyn tulisi lähiaikoina täydennstä Coastin varastoihin kun on niin kovin vähän ko. lankaa siellä tällä hetkellä. Ovat luultavasti itsekin huomanneet asian ja täydennystä on varmasti tulossa. Minulla olisi muutakin tarvetta heidän puodistaan joten menisi kaikki samaan tilaukseen.
 Purkamani paita oli neulottu yksinkertaisesta langasta ja tämä on kaksinkertaisesta, joten lisää lankaa tarvitaan.


 Tein joitakin muutoksia paitaani jos sitä vertaa alkuperäiseen ohjeeseen. Ensinnäkin pidensin paitaa n. 20cm. Halusin siitä ison pehmeän ja pitkän tunikan. Lisäksi lyhensin hihoja reippaalla otteella. Hihoihin olisi pitänyt tehdä vielä 8 x 4s lisäystä, mutta minä jätin ne pois ja tein vain lyhyet hihat. Olen epäileväinen pitkien lepakkohihojen käytännöllisyydestä ja vähän ulkonäöstäkin joten tein kompromissin . Halusin kuitenkin fiilistellä 80-luvun nuorena tätä silloin niin muodissa ollutta mallia ja neuloin hihat muuten ohjeen mukaan enkä lähtenyt muuttamaan koko ohjetta istutettuihin hihoihin.


Kuvassakin näkee kuinka pehmoinen tästä tulee. Mukava.

Ja uuteen neuleprojektiin.

 Näillä väreillä mennään...



Ja malli on Blue Sand Cardigan / La Maison Rililie



Hartialinjan rakentelua.
Neulon monimutkaisempaa Combination Yoke vaihtoehtoa. Ohjeessa on myös yksinkertaisempi vaihtoehto jos ei huvita kahlata 15 sivua ohjeita läpi tämän tekemiseen. Ohjeissa tosin on mielestäni aika paljon päällekkäisyyksiä ja sivuja on sen takia niin paljon . On kaaviota, kirjoitettua ohjetta lyhyemmässä ja pidemmässä muodossa, jne. jne. Ihan ymmärrettävä ohje tuo on ja kiva tätä on tehdä, mutta hiukan ohjeen tulostettuani meinasi iskeä ramppikuume että onkohan nyt liian monimutkainen minulle ? Ei ollut hyvin tästä selviää kun ensn vähän tutustuu tuohon paperinippuun ja alkaa hommiin.


 Tarkkana saa vilä olla että tulee kaikki lisäykset tehtyä oikealla kerroksella oikeaan paikkaan. Onneksi takki on muuten vain sileän neulomista niin sitä ei tarvitse sen enempää pohtia.



Nyt vain pitää vielä muistaa vaihtaa väriäkin oikeassa kohdassa että tulee raidat oikein. Keskityn täysillä ja NAUTIN. Olen ennenkin maininnut masokistisita taipumuksistani. Kaikki vähänkin hankalampi tekeminen on kivaa. Välillä tietysti on tarve heittää aivot narikkaan ja vain haahuilla tai tehdä jotakin tuttua ja turvallista. Innokasta viikon jatkoa kaikille.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta näyttävät molemmat!
    Huomaan itsessänikin samantapaisen taipumuksen: onko järkeä antaa liukuhihnalta tulla tuttuja malleja tai oppia joka kerta jotain uutta. Haasteet ja mielenkiinto toimivat käsi kädessä!

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä. Nyt olen oppinut uuden tavan luoda silmukoita, tehdä lyhennettyjä kerroksia ja koko yläosa tässä takissa on mielenkintoinen.Uutta ja mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Onpa aivan ihanan näköinen malli tuo Blue Sand Cardigan. Siitä tulee takuulla mahtava kesäneule!

    VastaaPoista
  4. Blue Sand on kiva malli. Lankavalintani ehkä ihan hitusen kaduttaa. Lanka on ihan ok mutta ei mitään ihanuutta vaan vähän rättimäinen..Pehmeä tästä kyllä tulee ja väritkin ovat kivat.Varmasti mukava päällä , mutta ulkonäkö voisi olla vähän terhakampi. Ostin edullista lankaa kun epäilin mitä tämän mallin onnistumisesta mahtaa tulla.No jos valmina vaikuttaa siltä että takista tulee lempparimallinen niin ainahan voi neuloa toisen laadukkaammasta langasta.

    VastaaPoista

You can leave comments also in english if you like, thank you.