VIRKKUUVAIHDE JÄI PÄÄLLE


 Viikonloppuna oli kiinnostus kääntynyt melkein yksistään tämän virkkuutyön puoleen. Olen niin innostunut , varsinkin nyt keväällä , sommittelemaan kivoja värejä ja tämä lankakin on ollut yllättävän kivaa virkattavaksi. Koukku on siis 3,5mm KnitPro Waves. Hyviä koukkuja muuten, pitääpi välissä kehaista. Onnistunut joululahjaostos itselleni tuo koukkusetti.


Oma joululahjani siis. Ihania koukkuja. Koot 2-6 mm. 9 Kpl .




Poika on yliopistokavereidensa kanssa vajaan viikon matkalla Ranskassa tarkemmin Nantesissa ja minä olen katsellut Netflixistä sarjoja ja virkkaillut sekä puuhaillut näiden erilaisten käsitöiden parissa.
 On se vaan kumma kuinka aikuisenkin lapsensa takia on vaan vähän levoton olo välillä että mitenkä se suuri maailma meidän elämämme keskipistettä ymmärtää kohdella. Onneksi on Facebook ja nykyaikaiset nettipuhelimet niin saa yhteyttä jos jotakin asiaa tulee. Yritän kyllä välttää pojan ahdistelua ja antaa hänen rauhassa nauttia kavereidensa kanssa uusista kivoista kokemuksista ilman äidin liiallista hössötystä.  Kaikki vanhemmat kyllä ymmärtävät mistä puhun, eikö vaan ? Ei se huolehtiminen mihinkään lopu vaikka lapsi olisi kuinka vanha. Elinikäinen homma tämä vanhemmuus.


Taidanpa jatkaa virkkuuhommiani ja Netflixin katselua. Sain jo päivän imuroinnit ja keittiön raivaukset tehtyä. Pesukone enää päälle ja sarjoja katsomaan ja virkkaamaan. Hauskat päivän jatkot ja huomenna saamme mekin jo pojan kotiin ja pääsen katsomaan hänen kanssaan Canalilta uuden jakson Game of Thronesia. Maltankohan odottaa kun se tulee jo tänä iltana telkusta ?

Kommentit

  1. Kauniit värit :) Ja just sopivaa tekemistä telkun katselun ohella :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuire. Olet aivan oikeassa tuon TV - käsityön suhteen. Tämä on tarpeeksi yksinkertaista ja ei silmukat putoile jännissäkään kohtauksissa niin kuin neuleille joskus käy. Kävin vastavierailulla blogissasi ja sait uuden lukijan. Kiva blogi sinulla . Tuohon g+:aan en uskalla koskea pitkällä tikullakaan koska ensimmäinen blogini sekosi siitä ja jouduin aloittamaan kaikki aluusta täällä 2 puolella. Sorry etten uskalla reksteröityä seuraajaksi, mutta luen innolla joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Ihanan värikkäitä paloja ja nuo valkoiset reunukset rauhoittavat mukavasti, ettei peitosta tule liian kirjava.
    Olen vähän arvellutkin, ettei nuo äidin huolet ja murheet helpota koskaan... :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Blogikamu. Yritän saada tästä jo kesäksi päikkäripeittoa. Totta että ei ne äitimäiset ajatukset miksikään muutu vaikka pennut kasvavatkin jo aikuisiksi, mutta kai se on ihan luonnollistakin. Kuka sitä tässä maailmassa meistä kaikista huolen pitäisi ellei äidit ? Jos huolehtiminen menee joskus liiallisuuksiin niin kyllä siitä saa palauttenkin ihan saman tien, ei tarvitse pelätä. Meillä ainakin poika kainosti huomauttaa jos puutun esim. lämpimään pukeutumiseen tai johonkin muuhun yhtä "tärkeään". Kait se on sitten niiden pentujen tehtävä valikoida mitä kannattaa vielä kuunnella ja minkä voi jo ohittaa aiemmin opittuna ; )

    VastaaPoista
  5. Virkkaus on ihan kivointa tähän vuodenaikaan. Ihan mahtava tuo koukkusarja!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Auli. Koukkusarja sai minutkin taas innostumaan virkkauksen pariin.Tavalliset koukut saavat sorminivelet niin kipeiksi ettei virkkaaminen sen takia ole tuntunut kivalta. Näiden koukkujen iso pehmoisempi varsi on paljon parempi ja homma sujuu tuskattomasti.

    VastaaPoista
  7. Ihanan raikkaita lappuja!
    Hyvä joululahja. Knit Pron koukkuja minäkin käytän jos joskus kidutan itseäni virkkaamalla.
    Aurinkoista Pääsiäistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI